Pipareita, puutarhan hoitoa ja kuumia aaltoja

Tänään on 100 päivää jouluun. En olisi ehkä siihen niin kiinnittänyt huomiota ellei teini olisi jo muutama päivä sitten kysellyt, voidaanko tänään mennä ostamaan jouluvaloja (myydäänkö niitä jo jossain?). Nyt kun olen kotona, on ihan eri tavalla aikaa kuin töissä ollessa (toki teen nytkin töitä, mutta vaan kotona) fiilistellä ja järjestellä kotia eri kausiin sopivasti. Niinpä sitten mietintämyssy käynnistyi päivän juhlistamiseksi (ainahan on aihetta juhlaan).

Aamupala&kouluunlähettämisoperaatio kesti tänään klo 7-10, kun lapset menivät kouluun tunnin välein. Kun viimeisetkin smoothiet ja ruisleivät juustolla, metukalla ja tomaatilla oli väännetty oli aika lähteä kauppakierrokselle. Pihaportin viereiset krysanteemit olivat nuupahtaneet niin, että jopa minun silmäni sen havaitsi. Minulla ei ole sen paremmin viherpeukaloa kuin -silmääkään, mutta niin vaan tänään löysin itseni syksyisiä kasveja ostamasta. Kanervaa, jotain kaalia... vaimitäseoli...ja ulkomurattia kassiin ja sitten ruokakauppaan.

Kauppalistalla oli riisimuroja, mansikkahilloa ja piparitaikinaa, mutta viimeksi mainittu unohtui. Onhan kolme asiaa nyt jo liikaa. Niinpä se tarkoitti uutta reissua lähikauppaan (onneksi yllättävän lähellä). Mutta sitäpä ei vielä pakastekaapista löytynytkään. Epätoivoissani pläräsin jo piparitaikinan ohjetta ja siihen tarvittavia aineita googlen syövereistä. Ystävällinen myyjä minut onneksi taikinaurakalta pelasti kertoessaan, että kyllä piparitaikinaa löytyy, mutta sitä ei ole vaan laitettu vielä esille.

Brutusta hieman ihmetytti mamman puuhat

Pihaportinpielen uudet istutukset

Iltapäivä menikin sitten rattoisasti kasveja istutellen ja pipareita leipoen ja koristellen eikä kuumilta aalloiltakaan vältytty. Brutuskin oli ihmeissään tällaisesta toiminnasta. Eihän mamma yleensä mullan joukossa tongi. Se on meidän perheessä isännän heiniä.

Piparien leivonta on enemmän omalla mukavuusalueellani ja se sujuikin ihan mallikkaasti. Koko puolen kilon satsi paistui kerralla uunissa ja pian päästiin jo tuoksuttelemaan ensimmäisiä joulun tuoksuja ja maistelemaan pipareita maidon kera.

Kaikennäköisiä piparimuotteja sitä löytyikin

Hirvi oli hieman haasteellinen saada ehjänä pellille

kauniisti ne kypsyivät

Koristusta pintaan

maistuipas herkullislta lämpimänä maidon kanssa

Ruokalista kuuden hangoittelevan hengen perheeseen

Mitä tänään syödään? Ensimmäiset sanat koulun jälkeen... 365 kertaa vuodessa kerrottuna ainakin kahdella, jos siihen lisätään myös iltapalakyselyt. Ainainen päänvaiva, mitä laittaisin ruuaksi. Yksi ei tykkää lihasta, toinen kalasta, kolmas ei syö riisiä ja neljäs ei tykkää keitoista. Tähän pätee vanha sananlasku 'kun toiselle kumartaa, niin toiselle pyllistää'. Niinpä ajattelin ryhtyä ruokalistan laadintaan. Jos ruokalaji kelpaa suurimmalle osalle syöjistä eikä kukaan tee nälkäkuolemaa aterian jälkeen, voitanee kyseinen ruokalaji hyväksyä listalle!? 

Jos lisukkeet ois suunnilleen peruna, pasta eri muodoissaan ja riisi, niin sitten vaan arvotaan siihen kumppanit. Lasten ruokainhokit sisältävät onneksi aina poikkeuksia eli tonnikalaa esimerkiksi ei lasketa kalaksi. Vaikka googlen mukaan tonnikala (Thunnus thynnus) on tonnikalojen ryhmän suurin laji ja samalla makrillien heimon suurin laji eli selkeästi kala. Tiesittekö, että tonnikala voi elää jopa 25-vuotiaaksi ja sen uintinopeus voi olla 80 kilometriä tunnissa. No, nippelitiedoilla ei avata tietä lapsen lempiruokamaailmaan...

Siispä kansion ja muovitaskujen ostoon ja ruokalistan tekoon. Tänään saa kunnian tosiaan aloittaa Valion tonnikalapasta, jonka ohjetta en ole vielä yhtään muokannut.

Jos sulla on kokemuksia moisen ruokalistan tekemisestä tai selkeitä lapsiperheen suosikkeja, niin mielelläni otan vinkkejä vastaan! 

ps. en halua viettää pitkää aikaa hellan ääressä... vaikka se uusi ja hieno induktioliesi onkin!

Oispa jo perjantai!

Oletteko nähneet elokuvan 'Klik!'? Tuo leffa tuli mieleeni, kun havahduin joitakin aikoja siihen, että huomasin toistuvasti joka viikko odottavani vain perjantaita.

Maanantait nyt on jo Karvisenkin mielestä ihan syvältä. Silloin selvitellään kaikki viikonlopun kommellukset, organisoidaan viikon aikataulut, päätetään olla jatkossa parempia ihmisiä, aloitetaan dieetti (joka loppuu puolilta päivin tai viimeistään illalla) ja aletaan suunnitella seuraavaa viikonloppua - oispa jo perjantai! 

Tiistait - noh, ne menettelee... se on sellainen väliinputoajapäivä tuossa päivien jonossa. Tiistaina voi odottaa jo keskiviikkoa (keskiviikon aatto), koska keskiviikko taittaa viikon kohti perjantaita - oispa jo perjantai!

Keskiviikkona voi melkein jo huokaista helpotuksesta. Alkuviikosta selvittiin, joten kai se loppuviikkokin jotenkin menee ja huomennahan on jo torstai eli perjantain aatto - oispa jo perjantai!

Torstai, jes! Huomenna on perjantai, jippadippadiu! Torstai menee vaikka päällään seisten. Kohtahan on taas viikonloppu - oispa jo perjantai!

Perjantai, ah! Kylläpä tätä on odotettu! 

Tuon alussa mainitsemani leffan idea siis on se, että kaikki kurjat jutut, kuten sairastumiset yms. kelataan nopeasti eteenpäin erityisellä kaukosäätimellä. Tuo kyseinen vempain oli niin fiksu, että se vähitellen oppi käyttäjänsä jipot ja kelasi jo automaattisesti kaikki aiemminkin ohi kelatut hetket nopsaan ohi. Niin elämä jatkui, kunnes sitten tulikin se viimeinen sydänkohtaus... No, leffassa se kaikki saattoikin vain olla unta ja kohta siitä painajaisesta herättiin ja ymmärrettiin ottaa ilo irti ikävistäkin elämän vaiheista. Noh, niin ei aina tapahdu täällä reaalimaailmassa. Ajan lipuminen ohi huomataan toisinaan liian myöhään.

Niinpä itse päätin lopettaa sen ainaisen perjantain odottamisen ja elää jokaisen päivän kuin se olisi perjantai tai se viimeinen kesäpäivä tai muuten vaan paras päivä ikinä! Koska jokainen perjantain saapunen on viikko lisää ikään ja viikko kohti elämän päätepistettä.

Jokin aika sitten yle uutisoi Acciarolin kylästä Italiassa, jossa ihmiset elävät vanhemmaksi kuin muualla ja sydän- ja verisuonitauteja sekä alzheimerin tautia on vähemmän kuin muualla. Haastateltujen ikäihmisten elämänviisauksista tunnistan myös omikseni joitakin:

• Vietä aikaa ystävien seurassa, älä television ääressä (Antonio Vasallo, 101v.)
• Nauti viiniä vähintään lasillinen päivässä (Amina Fedullo, 93v.)
• Älä vaivaa päätäsi ikävillä ajatuksilla (Giuseppe Vasallo, 94v.)

Näitä perjantai-ongelmia ei ollut nuorempana tehdessäni vuorotyötä (silloin ei ollut myöskään vielä ikäkriisiä, haistatteko tässä kirjoituksessa ikäkriisin??). Silloin kaikki päivät olivat saman arvoisia ja vapaat olivat milloin sattuivat. Silloin toisinaan tuntui, että sosiaalinen elämä näivettyi, kun ystävillä oli viikonloput vapaita ja itse oli töissä. Toisaalta arkivapailla saattoi tehdä kaikkea sellaista, mitä viikonloppuisin ei voinut tehdä. Nykyään näitäkään ongelmia ei ole, kun kaupat ovat auki lähes yötä päivää ja virastoasiat voi hoitaa netissä.

Mutta mikä oli siis tarinan opetus? Carpe diem eli tartu hetkeen... ei haikailla huomiseen eikä murehdita mennyttä vaan eletään tätä hetkeä. Toki unelmointi on ilmaista ja sekin on niin ihanaa, mutta ei unohduta unelmiin! Etsitään pokemoneja, tavataan ystäviä, laitetaan hyvä kiertämään ja tehdään sitä mikä tuntuu hyvältä viis siitä, mikä on 'sopivaa' minkäkin ikäiselle!

Teiniangstia ja katkeamaisillaan olevia hermoja

Montakohan desibeliä tulee siitä, kun teini läväyttää huoneensa oven kiinni? Tässä iässä sitä voi jo myhäillä tätä elämän kiertokulkua. Jokainen sukupolvi uskoo keksineensä seksin ja jokainen teini pitää vanhempiaan ihan ikäloppuina dinosauruksina, jotka eivät taatusti ole itse olleet koskaan nuoria. Vanhemmathan eivät voi ymmärtää... no, ei todellakaan kyllä aina voikaan! On se hurjaa aikaa tuo murkkuikä. Pitää olla niin iso ja cool. Pitää tehdä täydelliset kulmat tai ei voi mennä kouluun. Ja koulussa kaikki opet inhoo... Opet vasta onkin dinosauruksia. Koulusta ei ole mitään hyötyä ja kaikki on ihan tyhmiä... puhumattakaan kouluruuasta. Se vasta pahaa on! Sitä ei voi syödä. Tosin ei vanhempienkaan kanssa voi syödä kotona. Koska ei todellakaan halua istua niiden kanssa samassa pöydässä... haloo! No, voinhan mä tulla sitä spagettia pyörittämään siihen lautaselle hetkeksi.

Rajat on rakkautta, juu! Mut mitä jos vaan antais mennä? Ärsyttää meinaan itseäkin joskus tää jatkuva keuhkoaminen joka asiasta. No, melkein joka asiasta.

Viikonloppuna mökillä oli mukavaa. Lapset saattoi hyppiä trampoliinilla, lillua paljussa, kastella aikuisia vesipyssyllä ja taantua turvallisesti lapsen tasolle. Siellä kun ei ketään ole näkemässä, niin voi vähän hellittää. Jälkikäteen ei toki voi myöntää, että oli kivaa. Ei ollut! Surkeeta oli! Netti oli hidas, ei mitään tekemistä eikä todellakaan hauskaa.

Voisiko olla joku sellainen aivojen alustuspiuha, millä saisi kaikki höyryt päästettyä omasta päästä....hetkinen, alustetaan aivoja....

Kuka määrittelee sinun arvosi?

Laitoitko ylioppilaslakin päähän Vappuna? Minä en laittanut. Nautin mökillä maalaiselämän rauhasta ja hiljaisuudesta, kaukana yhteiskunnan oravanpyörän kitinästä. Ylioppilaslakki ei ole minulle statusmittari. Se ei määrittele minun arvoani. Olihan se juhlavaa saada se yli 30 vuotta sitten (Gaudeamus Igitur, juvenes dum sumus...), mutta se oli vain yksi askel kasvussa aikuisuuteen, kohti omaa ammattia.

Määritteleekö työ sinun arvosi? Hoitoalan ihmisiä arvostetaan kovasti aina, kun on kyse siitä, miten huonoa palkkaa hoitoalalla maksetaan. 'Teette arvokasta työtä' on ehkä kliseistä yleisin, mitä kuulee sanottavan, mutta kuka elää arvostuksella. Hoitoala on myös rankasti ruodittu ala - varsinkin vanhustenhoito. Vanhustenhoidon pahishoitajat jättivät taas vaipat vaihtamatta eivätkä vie mummoraasuja uloskaan. Kärjistettyä ehkä, mutta sellaista se joskus on. Valmistuessani 80-luvun lopussa apuhoitajaksi, oli ilmapiiri sellainen, että vanhustenhoitoon ei olisi saanut jämähtää. Olisi pitänyt mennä akuuttipuolelle ensin - tekemään sitä arvokkaampaa työtä. Minä valitsin silloin vanhukset ja olen pysynyt siellä uskollisesti tähän asti läpi erilaisten jatkokoulutusten. En koskaan suostunut olemaan 'vain lähihoitaja', enkä halunnut muidenkaan aliarvioivan itseään.

Oleko arvokkaampi ihminen, kun käyn töissä? Mitä teet työksesi? Mitä työni kertoo minusta? Anssi Kela lauloi näin:

Meidän piti muuttaa maailma. 

Meistä tuli muurareita.

Taksikuskeja, suutareita.

Yksinhuoltajaäitejä, autokauppiaita.

Meistä tuli lääkäreitä.

Virkamiehiä, vääpeleitä.

Ja tänään voidaan hetki olla kuninkaita.

Omien lasten kohdalla olen tyytyväinen, kun he löytävät oman paikkansa maailmassa ja ovat onnellisia - itse omaan elämäänsä tyytyväisiä.

Jos olisinkin perhehoitaja kotona? Olisiko se yhtä arvokasta kuin olla 'oikeasti' töissä? Ajatella, että kotona lasten kanssa olemisesta maksetaan... mutta sehän on arvokasta työtä mitä teette! Välillä törmää kaksinaismoralismiin. Onko se kateus vai tietämättömyys, mikä ajaa ihmiset laukomaan mitä ihmeellisempiä kommentteja, vai mikä? Meillä on ollut iso perhe, uusperhe, niitä minun, sinun ja meidän lapsia - kaikki yhtä arvokkaita. Silti halusimme vielä lisää lapsia pyörimään perheeseemme. Eikö niitä nyt jo ollut tarpeeksi? Toisinaan jotkut kommentit suorastaan loukkaavat, Joskus ne päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tuki- ja sijaisperhevalmennuksien aikana yhtenä tehtävänä oli pohtia, miksi haluamme toimia tukiperheenä tai sijaisperheenä. Saimme silloin jonkun vastauksen siihen puserrettua. Pelkkä halu tehdä hyvää ei riittänyt vastaukseksi. Silti en vieläkään ihan kaikin ajoin tiedä, mikä minua tähän ajaa.

Lähtökohta kai kuitenkin on se, että jokainen määrittelee itse oman arvonsa. Jos emme pysty itse arvostamaan itseämme ja sitä mitä teemme, ei sitä voi tehdä kukaan muukaan. Tähän tarvitaan kourallinen hyvää itsetuntoa, hippunen itserakkautta, roppakaupalla itsetutkiskelua ja läheisiä ihmisiä ympärille. Läheiset ihmiset toimivat meille peileinä itsetutkiskelussamme ja tsemppaavat meitä, kun itseluottamuksemme horjuu.

Antoisia itsetutkiskelun hetkiä itsekullekin - yön pimeinä tunteina tai ihan päiväsaikaan!

Elämän rajapyykkejä

Eilen oli tuo suuri päivä, josta jo yli kaksi vuotta sitten näin unta ja kai jonkinlaisen kriisinkin sain aikaiseksi. Tuo maaginen 50 ikä tuli kuitenkin ihan kivuttomasti ylitettyä!

Aamu alkoi samoin kuin aina... aamurutiineista ei sovi poiketa tai menee päivä sekaisin. Siipanikin näköjään tietää, mihin aamulla läppärin lasken, kun alan aamupuuroa suuhun lappamaan. Siinä paikalla odotti pieni paketti kortteineen. Sieltä paljastui Kalevalan Cosmos-korvikset. Samaa sarjaa on tullut ennenkin :)

Tai oikeastaan nämä juhlahulinat alkoivat jo edellisenä päivänä töissä, kun minut kukitettiin ensin työnantajan ja myöhemmin työporukan toimesta. Hankaloitin ilmeisesti jälkimmäistä olemalla koko ajan jossain huitelemassa kokouksissa ym. Työnantaja lahjoitti myös pelätyn valkoisen Aalto -maljakon, mutta suotta siitä jo aiemmin painajaisia näin. Se on oikein kaunis! Työporukka muisti lahjakortilla XXL:än. Se on hienoa, koska garderoobia pitää vähitellen uudistaa kuihtumisen myötä. Äidin kukat tulivat Interfloran välityksellä ja kesällä lähdetään sitten yhdessä kylpemään johonkin!

Työporukan kukat

työnantajan kukat

äidin kukat

Mira ja Sonja kävivät päivällä minua ilahduttamassa prinsessakakulla (hyvästi dieetti). Timolle ei jäänyt tästä yhtään, kun Elli ja Tytti vielä puolittivat viimeisen palan.

Illalla sitten oli neulepiiri ja yllätys oli melkoinen, kun paikalla olikin Laura, Janica ja Neela. He olivat tilanneet söpön kakun Lyylin Kahvila Kauriin Iralta. Enpä osannut tällaista odottaa! Tytöt tekivät helmijuttuja kahvilassa ja me Lauran ja muun neulepiirin porukan kanssa keskityimme neuleisiin. Paljon oli porukkaa taas koolla ja kiva ilta oli!

Neela, Elli, Laura ja Janica

Ilta jatkui vielä kotona kuohuvan merkeissä, kun Inkakin liittyi vielä porukkaan. Ensikesänä päästään näköjään sitten Jari Sillanpään konserttiinkin. Jari Sillanpäästä opin pitämään vasta 'Vain elämää' -sarjan myötä. On tosi kiva päästä kuulemaan tuota showmiestä Yyteriin!

Kiitos kaikille Ihanille muistamisista! Olette tärkeitä!

Tämä Lauran tuoma nukke muistuttaa kovasti Leena-nukkea, joka minulla pienenä oli

sankari itte..

Ps. Ois kiva, jos jättäisit kommentin täällä käydessäsi!

Päivä jolloin aurinko näyttäytyi...

Ikkunan läpi näkyy vihreää

mattokin oli taas väärän kokoinen...

Aurinko - tuo ihmeellinen energianlähde pisti tänään huushollin kirjaimellisesti ylösalaisin. Alakerta muutti yläkertaan ja yläkerta alakertaan.

Sunnuntai on meillä usein siivouspäivä. Silloin on jo yksi päivä huilattu, joten on virtaa vähän siivoilla ja pyykkäillä. Auringon alkaessa paistaa, paljastuu kaikki pölyt - ikävämpi juttu! Niinpä aloittelin siivousta käymällä ensin yhden likaisen ikkunan kimppuun. Sitten alkoi mietityttää, miten olohuoneen mööbeleitä voisi siirrellä. Mies pisti ensin vastaan, kun ehdotin takkahuoneen ison sohvan siirtämistä ylös ja olkkarin sohvan siirtämistä alas. Kohta alakerrasta kuului kuitenkin mittanauhan suhinaa, kun sohvan ulottuvuuksia tarkasteltiin miehiseen tapaan. Naapuri piti soittaa hätiin, jotta saatiin sohva liikahtamaan! Kiitos Inka!

Kani ja koira olivat hätää kärsimässä, kun mööbeleitä siirreltiin ees sun taas. Samalla kuitenkin selvisi, että kani on oikeastaan aika siisti otus (lapset sen sijaan eivät). Sohvan alta ei löytynyt kuin pölyä ja parittomia sukkia ja yksi syöty jatkojohto. Nyt on kuitenkin rauha maassa. Koti sai uuden ilmeen ja lapset uudet säännöt siitä, missä sitä ruokaa syödään! Sohvan koloista paljastui nimittäin melko runsas löydös murusia.

Pariisista joitakin vuosia sitten tuotu pöllö seurasi hyllyltään tyynesti takkahuoneen myllerrystä

Onko meillä jotain E R I T Y I S T Ä iltapalaa?

Tuon kysymyksen ovat kaikki meidän lapset omaksuneet sekä omat että lainatut!
Tänään kuulimme sen kuopuksen suusta jo heti lounaan jälkeen. Olimme ajatelleet ottaa tämän päivän ihan rennosti ja sen kummemmin herkuttelematta, mutta taivuimme painostuksen alla. Lauantai-iltana ei kuulemma voi olla syömättä jotain erityistä.

Tällä kertaa tuo erityinen tarkoitti kanasalaattia, joka on erityisen nirppanokkaisen (ruuan suhteen) kuopuksemme uusi makuelämys, jota hän suostuu syömään. Tosin hän nyppi lautaseltaan isukin lautaselle tomaatit, keltaiset paprikat ja avokadot. Olemme kuitenkin voittajia, koska hän on sitten päiväkotiaikojen mandariini-purukumi -dieetin jälkeen päässyt jo näin pitkälle. En ole koskaan ollut huolestunut hänen syömisestään, koska hän on kuitenkin aina jotain syönyt päivän mittaan, eikä ole ollut nälkiintyneen näköinen milloinkaan. Päiväkodin tädit eivät tosin olleet ihan yhtä ymmärtäväisiä aina :)

Tällainen ilta meillä tänään. Mites teillä? Mahtavaa lauantai-iltaa kaikille!

BaNaAnIpAnNaRiA

Tänä aamuna luin Ihan Kaikki Kotona -blogia, jossa oli ohje Rahkabanaanipannukakkuihin. Nämä meillä asustavat teinit ovat joitakin kertoja tehneet trendiruokaa banaanilättyjä (ja olisittepa nähneet keittiön sen jälkeen), niinpä arvelin, että tämäkin ehkä uppoaa.



Töiden jälkeen siis kurvasin cittarin kautta hakemaan muffinsivuoan, joka meillä tietysti taas tällä kertaa oli mökillä. Näin kahden 'kodin' haltijana tavarat ovat toisinaan väärässä paikassa - mökillä ollessa kotona ja kotona ollessa mökillä. Vähän muokkasin ohjetta, koska meillä ei spelttijauhoja ollut, enkä viitsinyt tämän takia ostaa. Tässä siis Ihan kaikki kotona -blogista pannarin ohje:

Rahkabanaanipannukakut

2 banaania
3 kananmunaa
1 prk rahkaa
1 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja (spelttijauhoja)
1 tl kardemummaa (ai hitsi, tämän unohdin!)

voita

Muussaa banaanit. Lisää kananmunat ja sekoita. Lisää rahka, maito ja jauhot ja sekoita. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Laita muffinipellin koloihin mininokare voita ja laita pelti hetkeksi kuumaan uuniin. Kaada taikina muffinipellin koloihin ja paista 25 minuuttia.
Tarjoile hillon tai tuoreiden marjojen kanssa.

Meidän uuni taitaa olla tehoton, mutta olivat kauemman siellä. Nousivat kauniisti, mutta jäivät ilmeisesti vähän raaoiksi. Seuraavalla kerralla sitten pidän pitempään. Hyviä kuitenkin olivat! Suosittelen *****

Tuoretta pullaa ja katkenneita puikkoja

Miten tämä saattoi tapahtua??? Ja heti ensimmäisen pullapellillisen kohdalla... nousin käsityönojatuolistani ja NAPS... paras kulmikas
puikkoni napsahti poikki! Pakkohan se oli lohduttautua syömällä ihana, tuore, tuoksuva korvapuusti. Kunpa saisin sen tuoksun tallennettua tänne!

Siivouspäivä

Tuon olisi kyllä voinut kirjoittaa monikossa - siivouspäivät! Arki-illat menee niin nopsaan ja usein jonkun aktiviteetin (=päiväunien) merkeissä, että silloin ei juurikaan tätä puuhaa ehdi tekemään. En ole koskaan onnistunut omaksumaan sellaista siivousliinakädessäkokoajan -siivoustyyliä ja näin ollen tämä homma aina vähän kasautuu. Eilen siis siivottiin tyttären kanssa yläkerta (kyllä, lahjottuna 11v. suostui siivoustalkoisiin kanssani ja tekikin hyvää jälkeä) ja tänään alakerta. Kummasti sitä roskaa vaan kertyy nurkkiin jo viikossakin. Jos jollakulla on helppo vinkki jätteettömämpään elämään, niin olen mukana! Meidän nelihenkinen perhekin saa uskomattoman määrän roskaa aikaiseksi.

Tänään sai eläimetkin puuhtaat aluset. Miley ei selkeästi pidä imurista vaan loikkii välittömästi sohvan taa piiloon, kun Dyson hurahtaa käyntiin. Kostoksi imurihirviöllä kiusaamisesta se kävi nakertamassa pellettikuivikepussinsa päreiksi. Onneksi se oli jo muutenkin lähes tyhjä. Onnistuin myös halkaisemaan kissanhiekkapussin zooplussan laatikoita saksilla avatessani. Voin sanoa, että melkoisesti ehtii hiekkaa valua lattialle siinä ajassa, kun etsii teippiä pussin paikkaukseen.

Vielä ois vähän pyykkisulkeisia tämän viikonlopun ratoksi ja sitten voi taas arki alkaa!

Epäilyttävän puhdas tuoksu tuolla. Voikohan sinne mennä edes?

Rakkaudesta rehuihin

Olen rakastunut - ei sille mitään voi! Yleensä kevät ja alkukesä on sitä aikaa, kun alkaa tehdä mieli kauppoihin ilmestyviä uuden sadon vihanneksia, jotka mehukkuudellaan, väreillään ja auringonpaahtamilla mauillaan tyrmäävät talviunilta heräilevät aistit. Minulle tämä iski nyt keskellä talvea. Luultavasti tämä johtuu siitä, että olen jo useita viikkoja syönyt Cambridge-dieetin mukanaan tuomia puuroja, pussikeittoja, pastaa ja pirtelöitä (tosin en jouluna). Ei sillä, että ne huonoja olisivat (tehokkaita ainakin ovat). Hampaat alkoivat vaan kaivata jotain vastusta. Alkoi tuntua siltä, että olisi kiva rouskutella jotain.

Sitten kun dieetti sen salli, pääsin kauppaan hakemaan vihanneksia. Olemme toki ennenkin syöneet salaatteja ja vihanneksia, mutta ihan kuin olisin silti löytänyt ne uudelleen. Pannulla pienessä öljytilkassa tirisevät nyt sipulit, sienet, kesäkurpitsa ja värikkäät paprikat. Salaatin kaveriksi pääsevät tomaatit, kurkut, sipulit, avokadot ja ne paprikat. 

Väriterapiaa talven keskelle - paprikoilla, pienillä ja isoilla!

En tiedä, mikä paprikamania minuun iski. Niitä on saatava - eri värisiä ja kokoisia. Miettikää niitä värejä! Tykkään kotonakin ympäröidä itseni väreillä (kuten moni on huomannut), joten miksei ruuassakin. Yrtteihin en ole vielä hurahtanut, mutta ehkä niidenkin aika tulee vielä!

Saunan rauhassa puhdistuu ruumis ja sielu

Tänään aloitimme aamua saunassa. Sauna on meillä rauhan tyyssija. Siellä ei saa riidellä eikä möykätä. Mökkisaunassa tosin joskus lasten ollessa pienempiä laulettiin saunalauluja (Siperian lakeus on suuri...) ja heitettiin löylyä niiden tahdissa. Aamusauna antaa energiaa päivään, iltasauna rauhoittaa. Sen lisäksi, että saunassa peseydytään, siellä rentoudutaan, keskustellaan, suunnitellaan ja puretaan mieltä. Saunatonttu vahtii, että saunarauha säilyy!

Mökkisauna on kesäsauna. Sen vanhat hirsiseinät ovat nähneet monenikäisiä, -kokoisia ja -näköisiä saunojia. Siellä on parannettu maailmaa, puhuttu iloista ja suruista. Vaikka se on kesäsauna, on sieltä joskus kirmattu myös hankeen, mutta yleensä altaaseen tai paljuun.

Mökin sisäsauna on hätävarasauna. Yleensä se toimii arvolleen sopimattomasti varastona, joka sitten hätätapauksessa tyhjennetään, kun pihasaunaa on liian kylmä lämmittää.

Kotisauna on puolestaan arkisauna. Sinne jätetään arjen hiet, pölyt ja jännitykset. Mökkisaunan myötä kotisaunan käyttö on huomattavasti vähentynyt. Kaikille saunakulttuuri ei ole tärkeä, mutta meille se on rikkaus!