torstai 25. tammikuuta 2018

Pieniä kohtaamisia

Päivä on täynnä pieniä kohtaamisia - olettaen, että olemme uskaltautuneet ulos kotikolostamme lumituiskuun. Toki niitä kohtaamisia on kotonakin haluamme tai emme. Itse en ole aamuihminen enkä näin ollen välitä kuulla heti herättyäni puolison päivän lehden referointia aamupalapöydässä, lapsen tyytymättömyyttä ruisleivän paahtoasteeseen tai nuoren murahtelua jääkaapin sisällöstä tai sen puutteesta kyseisen kylmäkalusteen oven välissä. Toivoisin aamujen sujuvan alle 40 db lukemissa,  kunnes olen käynyt suihkussa ja syönyt. Sen jälkeen desibelitasoa voidaan nostaa.

Mistäkö tiedän näistä desibelijutuista? Asensin mittarin kännykkääni, kun pesutilojemme kuivauskoneen tasainen hurina alkoi yön pimeinä tunteina ärsyttää toisinaan kovia kokeneita tärykalvojani. Mutta se onkin ihan toinen juttu. Palataan kohtaamisiin.

Kun aamuhommat on kotona tehty ja koirat päässeet tarkistamaan uudet viestinsä tien pientareilta sekä naapuritaloyhtiön 'äläkakitähän' -kyltin juurelta, on aika lähteä ruokaostoksille - kohti seuraavia kohtaamisia.

Aamupäivän asiointikierroksella kohtaa toisinaan ihmisiä, jotka saavat hyvälle tuulelle pitkäksi aikaa. Näin kävi myös tänä kyseisenä päivänä, kun kassajonossa havaisin pari maahanmuuttajaa. Toinen heistä iloisesti tervehti kassaneitiä "how are you" -kommentillaan. Neidon iloinen "fine thanks" käynnisti ajatusketjun pääkopassani. Mietin, miten paljon meillä olis opittavaa tältä paljon parjatulta kansanryhmältä - kohteliaisuutta ja huomaavaisuutta. Tosin oli vaikea kuvitella kiireisiä suomalaisia kyselmässä kassan kuulumisia. Voisi siinä alkaa extrovertimpaakin työntekijää nyppiä ennen työajan päättymistä. Puhumattakaan, jos hän heittäisikin smalltalkit romukoppaan ja oikeasti kertoisi, mitä hänelle kuuluu. Se voisi olla jurolle suomalaiselle liikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti