S O T A

 Lapsi kysyy, onko nyt sota. Vastaan, että on. Nyt on sota - Euroopassa, ei Suomessa. Lapsi kysyy, voiko se tulla Suomeen. Vastaan, ettei se nyt ole tulossa Suomeen. Sota on nyt Ukrainassa. Venäjä on hyökännyt sinne. Lapsi jatkaa itse todeten, että sota voi kuitenkin tulla myös Suomeen. 

Lapsella ei ole mitään käsitystä sodasta. Hän rinnastaa sen tietokoneen, kännykkäpelien  ja pelikonsolien maailmaan. Hänellä ei ole ollut isoisiä, jotka olisivat olleet sodassa tai isoäitiä, joka olisi hoitanut kotirintaman työt miesväen ollessa rintamalla. Hän ei ole kuullut tarinoita haavoittuneista tai rintamalla kaatuneista. Hän on sitä sukupolvea, jolle tarinat eivät ole enää kantautuneet. Hän on sitä sukupolvea, jonka ei pitänyt joutua kohtaamaan sotaa. 

Nyt se on kuitenkin lähellämme. 

Kouluissa on tänä päivänä paljon eri kansallisuuksia. Kaveripiireissä puhutaan viroa, venäjää ja muitakin kieliä. Hiihtolomalla ei välttämättä mennä mummolaan tai laskettelemaan vaan mennään Viroon, Venäjälle tai Latviaan. Ympärillämme on paljon enemmän kansallisuuksia kuin ennen. Samaten tiedon siirron nopeus ja sosiaalinen media kutistaa maailmaamme entisestään. Näemme livenä netistä asioita, mistä ennen luimme lehdestä seuraavana päivänä. Jos aikuisella on joskus vaikea ymmärtää etäisyyksiä niin miten vaikeaa se onkaan sitten lapselle. 

Kirjoitin tämän helmikuussa, mutta se jäi silloin julkaisematta. Lasten kanssa näitä asioita ei ole puitu hetkeen, mutta edelleen lähellämme tapahtuvat asiat tuntuvat pahalta ja väärältä, joten julkaisen nämä pohdinnat nyt.

KesäYön Hullutus

 Blogi on taas pitkään saanut olla hiljaa, eikä nytkään ole mitään painavaa sanottavaa. Tai olisi varmaan painavaa sanottavaa, mutta pitäydytään nyt kuintekin näissä mukavissa asioissa. Eilen meillä kokoontui taas ihana neulepiirimme vähälukuisena, mutta kuitenkin kokoontui.

Kesän kunniaksi tein mansikkakakkua. Väliin laitoin maustettua mansikkarahkaa kermavaahtoon sekoitettuna. Samaa sörsseliä tuli päälle. Väliin laitoin mansikan lisäksi mansikkahilloa. Ihan hyviä nuo ulkolaisetkin mansikat. Kotimaiset ovat vielä vähän turhan kalliita.

Neulepiirissä sitten kuulin KesäYön Hullutus -tempauksesta ja pitihän siihen lähteä mukaan. Ryhmä löytyy Ravelrystä, joka on neulojien paratiisi ja yhteinen alusta kaikelle kivalle tekemiselle. Tämä projekti on juuri sellainen, mitä olen kaivannut. Kesäkuun ekasta päivästä juhannukseen (24 päivää) aloitetaan päivittäin yksi käsityö tai saatetaan valmiiksi vanha keskenjäänyt ufo. Heinäkuun loppuun mennessä kaikki aloitetut/jatketut pitäisi olla valmiina. En lähde tähän mitenkään ryppyotsaisesti, koska olen lähdössä mukaan myös Kyjyyn (siitä lisää myöhemmin), mutta jos joitakin vanhoja käsitöitä saan eteenpäin niin olen iloinen. Päivitän tätä postausta sen mukaan, kun työt etenevät ja lisään kuvia tuotoksista. Tänään kaivoin käsityökassin pohjalta yhdet lasten sukat työn alle!

Tähän päivitän listaa, mitä töitä olen aloittanut:

1.6. keskeneräiset lasten villasukat, jotka olivat jääneet ufoiksi. Luotan, että ne vähitellen valmistuvat vaikka välillä piti vähän purkaa...

2.6. toiset keskeneräiset sukat löytyivät yhdestä lankalaatikosta. Onneksi varret oli jo tehty, koska en olisi muistanut tätäkään mallia.

3.6. Säkylä-huivi oli niin kauan kesken, että unohdin ohjeenkin. Onneksi on neulepiiriläiset ja niin huivini on taas työn alla.

4.6. sukat tänäänkin

5.6. Halusin aloittaa jotain uuttakin. niinpä puikoille nousi Liljan lankakaupan Pauliinan ohjeella Muhku-pipo. Äiti haluaa tällaisen talveksi.

6.6. Aloitin toisen Muhku-pipon ja siirsin molemmat samoille pyöröille, että saan loopattua molempia samalla

7.6. Torkkupeitto ohjeen ostin kauan sitten. Lankaakin lopetettiin jo valmistamista. Sain sitä onneks hamstrattua lankakirppiksiltä.

8.6. Äidin kanssa yhteistyössä sukat. Äiti teki suorat osat, minä kantapäät ja kavennukset. Nyt tosin äidin lähtiessä kotiin sukkien loppuun saattaminen jää mulle.

9.6. vuonna 2019 aloin tehdä novita-lehden ohjeella pitkää neuletakkia... ja yhä teen sitä.

10.6. neuletakkitekeleen kanssa samasta kassista löytyi yllättäen jälleen yhdet sukan tekeleet

11.6. ja kuten näkyy niin kesken jäi tämäkin...

12.6.

13.6.

14.6.

15.6.

16.6.

17.6.

18.6. ... ensi vuonna uudelleen... aina on mukava hullaantua hetkeksi :) 

19.6.

20.6.

21.6.

22.6.

23.6.

24.6. Juhannusaatto

Matka itseeni

 

Alkuvuoden ajan olen ajatuksissani ja niiden myötä kirjoittamani tekstin kautta sukeltanut omaan sisimpääni kirjoituskurssin avulla. Se ei ole ollut ihan helppo tie enkä tiedä, johtaako se mihinkään. Ehkä tuuman verran parempaan itsetuntemukseen. Tuskin ainakaan kirjan kansien sisälle, mikä oli kurssin tarkoitus. Olen puntaroinut omia valintojani sen kummemmin ottamatta kantaa niiden hyvyyteen tai huonouteen. Olen mietiskellyt, mitkä ovat olleet ratkaisevia tienhaaroja elämässäni. Missä kohtaa olen tehnyt itse päätöksen, missä antanut virran viedä ja milloin mahdollisesti taipunut muiden mielipiteiden tai yleisten normien ohjattavaksi. 

Oikeastaan istuessani äsken koneen ääreen, en tullut edes tästä asiasta kirjoittamaan. Tarkoitus oli kirjoittaa siitä, miten asiat eivät läheskään aina mene niin kuin on suunnitellut. Minulla on tarve suunnitella asiat valmiiksi etukäteen. Organisoin päivien sisällön parhaan kykyni mukaan. Olen harjaantunut siinä aika hyväksi vaikka lapset ja muut ulkoiset muuttujat ovat aika tehokkaita kaatamaan hyvin organisoituja palikkatornejani. Olen tullut kuitenkin aika näppäräksi kasaamaan tornit uudelleen - vähän erimuotoiseksi rakennelmaksi, jos ensimmäinen rakennelma ei toiminut. 

Koronan ääressä minun oli nöyrryttävä. En pystynyt suojelemaan perhettäni siltä vaikka miten komensin käsipesulle, maskin käyttöön, kontaktien välttämiseen jne. Niin se vaan pääsi meille livahtamaan. Vielä siinäkin vaiheessa kuvittelin, että kun levitän desinfektioarsenaalini, maskit ja pesuaineet tehokkaaseen käyttöön niin saamme taudin rajattua, mutta ei. Korona oli päättänyt jäädä pidemmäksi aikaa. Se ei irrottanut otettaan vaikka ilmastointi teki yötä päivää töitä imaistakseen sen pihalle. Se lymysi verhojen takana, kun oven raosta päästettiin raitista ilmaa huoneisiin. Se väisti mainostetut Lysol-suihkaukset ja naureskeli, kun hikoilimme maskiemme takana.  

Toinen asia, jonka olen joutunut nielemään, on luulo siitä, että tulen kaikenlaisten ihmisten kanssa toimeen. Oi, mikä klisee. Sen kuuli usein työhaastatteluissa ja varmasti se on tullut itsekin samassa tilanteessa tarjoiltua. Melkoinen muutos itsetuntemuksen saralla noin 50 elinvuoden jälkeen. En tiedä, miten tänä päivänä asian esittäisin,jos sitä minulta työhaastattelunomaisessa tilanteessa kysyttäisiin. Kovin hyvää kuvaa ei luultavasti antaisi lausunto, jossa kertoisin etten todellakaan tule toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Pidin itseäni melkoisena mestarina luovimaan erilaisten tyyppien vuorovaikutusverkostoissa, kunnes törmäsin seinään. Se oli melkoinen isku vasten kasvoja. Olin kuitenkin selviytynyt aika monenlaisista tilanteista. En lähde avaamaan tätä sen enempää, mutta totean vain, että on kuitenkin rikkaus joutua epämukavuusalueelle aina välillä. Sen jälkeen voi taas paremmin löytää sieltä pois. 

Tämä oli nyt vähän sillisalaatinomainen paluu blogimaailmaan reilun puolen vuoden tauon jälkeen, mutta näitä asioita olen viimeaikoina päässäni pyörittänyt, joten ehkä oli aika saada ne ikäänkuin paperille. Sitten voi jatkaa matkaa ja siirtyä seuraaviin pohdittaviin asioihin.