Vihalista

Negatiiviset tunteet syövät miestä (onko tälle joku sukupuolineutraali vastine?). Ne suorastaan näivertävät sisältäpäin ja hapannuttavat. Ennnen puhuttiin seitsemästä kuolemansynnistä. Muistatko mitä ne olivat? Niistähän oli leffakin (Seitsemän). En olisi minäkään muistanut, mutta onneksi on google: ylpeys, kateus, viha, laiskuus, ahneus, kohtuuttomuus/mässäily ja irstaus. Näiden sanotaan voivan antaa kuolettavia iskuja rakkaudelle. Näin varmasti onkin. Minun tarkoitukseni oli nyt keskittyä tuohon vihaan.

Olen kertonut useille ihmisille vihalistastani ja saanut erilaisia kommentteja. Joku hätkähti listani nimeä. Sanoi sitä kovin voimakkaaksi. Sen pitää ollakin vahva, jotta se pystyy pitämään sisällään niitä tunteita, mitä en halua pyörittää päässäni ja mielessäni aamuyön pimeinä tunteina. Tiedätte sen tunteen, kun joku asia jää harmittamaan tai joku tekee jotain, mikä saa vihastumaan tai ärsyyntymään. Sitten pyörität sitä asiaa ja sen herättämää tunnetta ja asia kasvaa sisälläsi vielä isommaksi. Joskus saattaa jopa tulla kärpäsestä härkänen. Tällöin astuu vihalista kuvioihin. Oikeastaan välttämättä ei ole kyse edes vihasta vaan ennemmin ärsyyntymisestä, loukkaantumisesta ja vihastumisesta sekä niiden vastapainona asioista, jotka saavat iloiseksi ja yllättävät positiivisesti.

Kännykässäni on muistio, jossa kymmenkohtainen listani on. Aluksi laitoin listalle vain negatiivisia asioita. Listalle pääsivät niin pöydälle unohtuneet muruset/pussinsulkijat (tästä on tullut ihan vitsi meidän perheessä niin monia vuosia olen niistä rähjännyt) kuin lasten noudattamattomat säännötkin sekä muut ärsyttävät asiat. Ehkä ne asiat nyt eivät aivan tuota luokkaa ole, mutta siinä vähän esimerkkiä. Kun ne on kirjattu listaan, niitä ei tarvitse enää pyörittää päässä eikä elämä pyöri negatiivisten asioiden ympärillä. Helposti elämä nimittäin jumittuu negatiivisten asioiden ympärille etenkin kun ilmassa on runsaasti teiniangstia. Ei enää tulekaan nähtyä niitä hyviä asioita ollenkaan vaan jäädään negatiivisuuden kierteeseen.

Koska koen kuitenkin olevani positiivinen ihminen, aloin lisätä listaan myös mukavia asioita, jotka toivat hyvän mielen. Täytin listaa lopusta alkuun ikävillä, vihastuttavilla asioilla ja alusta loppuun mukavilla, iloisilla asioilla. Tavoite olisi, että mukavat asiat pystyisivät 'syömään' negatiiviset asiat. Ihan konkreettisesti olen kokenut tämän listan auttavan.

Olisko sulla käyttöä tällaiselle listalle? Kuulen mielelläni kommentteja, jos päätät kokeilla!

Veden valta

 Selasin tässä blogiani ja totesin, että nimestä huolimatta en ole sitten remontin kirjoittanut mitään tuosta fyysisestä tilasta, jota kodiksi kutsutaan. Viimeinen postaushan aiheesta on sieltä poreallaslaatikon varjosta. Yläkerran WC ja alakerran saunatilat valmistuivat Pääsiäisen tienoilla monen mutkan jälkeen. Miehelleni hehkutin, että kauankohan kestää se vaihe, kun suihkun alla vaan nauttii ja on ällöttävän tyytyväinen lopputulokseen.

alakerran pesutila

ei ihan palmu

yläkerran wc

se poreallas

No, eipä sitä kauaa kestänyt. Varmaan joku Mr Murphy istui taas jossain räystäällä ja päätti vähän pistää kapuloita rattaisiin. Kesäloman päätteeksi saimme jokaisen mökkiläisen kammotuspuhelun kotoa. Se oli heinäkuun viimeinen tiistai. Kotona oli ollut vesivahinko. Perjantaina olin käynyt kotona ja silloin oli kaikki kunnossa. Kotivahtina ollut esikoiseni löysi sitten tiistaina kodin veden vallassa. Vesi on siitä metka kaveri, että se menee koloista, missä koloa ei edes ole.

Vesi oli ehtinyt tuhota osan keittiökaapeista, yläkerran lattiat sekä tapettien alaosan. Siitä se oli jatkanut matkaa alakertaan tuhoten täysin kuopuksen huoneen sekä kodinhoitohuoneen. Eipä tuo vesi kunnioittanut asunnon rajojakaan vaan livahti vielä naapuriinkin. Siitä alkoi sitten massiivinen raivaus- ja purkutyö. Vahingoittumattomina säilyneet huoneet täyttyivät muiden huoneiden tavarasta. Jo alkumetreillä vakuutustarkastaja ilmoitti, että asunnossa ei voi asua eli muutto edessä. 

Kiitos somen voiman ja ihanan tuttavan saimme vuokrattua nämä ihanat maisemat toivottavasti koko remontin ajaksi. En ole ikinä ollut niin kiitollinen kuin silloin, kun sain tarjouksen näihin maisemiin muuttamisesta.

Tuosta päivästä on nyt kulunut pian kaksi kuukautta. Siitä asti on kuivattu, kuivattu ja kuivattu. Moni ihminen on minua lohdutellut sanomalla, että ajattele miten ihanaa saada uusi keittiö. Voin kertoa, että se ei lohduta yhtään - ei yhtään. En olisi halunnut uutta keittiötä. Olin täysin tyytyväinen n. 12 vuotta sitten remontoituun ja meidän pitkien ihmisten mittoihin tehtyyn keittiöön. Rakastin meidän vastamaalattuja 'tutu' -sävyisiä seiniämme eteisessä ja rappukäytävässä. Ihailin uusia väliovia, jotka asennettiin vuosi sitten. Kodinhoitohuoneemme oli toimiva kuuden metrin kaappitiloineen. Nyt vain toivon, että saan ne ennalleen. Tottapuhuen en edes tarkalleen muista, millaiset uudet kaapit tilasimme. Mutta jos remonttimiehet aikovat pystyttää keittiökaapit vähänkin alemmalle tasolle kuin aiemmat, nousen barrikaadeille ja seison vaikka vieressä vahtimassa, että ne ovat oikealla tasolla. Olen suunnitellut jo leiriytyväni lattialle, jos tarve vaatii. 

Mutta ihan vielä ei tarvitse leiriytymisvälineitä kaivaa esiin, koska tällä hetkellä paikassa nimeltä koti näyttää tältä...

yläkerta

alakerta

Mutta ehkä siitä vielä tulee KOTI <3

Elämä on valintoja

"Elämä on valintoja" on lausahdus, jota aika usein toistelen. Etenkin teini-ikäiset kuulevat tämän usein, kun he haluaisivat pohjattoman rahapussin, kuun taivaalta ja kaiken muun siinä sivussa. Elämässä joutuu jatkuvasti valintojen eteen niin niiden pienten arkipäiväisten asioiden kanssa kuin isompienkin asioiden kanssa. Joskus on parasta jättäytyä elämän virtojen kuljetettavaksi ja mennä kelluntatekniikalla vaikka sitten siitä, mistä aita on matalin (tämän opin Diakoniaopistossa eräältä opettajalta terkkariopintojen aikaan). Toisinaan pitää taas tarttua tiukasti härkää sarvista ja päättää itse, mihin suuntaan haluaa jatkaa. Joskus pitää valita huonoista vaihtoehdoista vain pienin paha. Jokaisesta valinnasta joutuu itse kantamaan vastuun (ellei onnistu sysäämään sitä jonkun muun leveäharteisen kannettavaksi).

Nuorena tyttönä minulla oli kaukainen sukulaistäti, kenen luona kävimme ajoittain kyläilemässä. Häneltä olivat sanat hukassa afasian seurauksena. Käytössä oli vain joitakin sanoja, joista oli tullut hokemia. Mieleen on jäänyt hänen lämmin kädenpuristuksensa ja lausahdus "Päivi pääsi", kun hänelle kerrottiin silloisia kuulumisia haluttuun lukioon pääsystä, opiskelupaikan saannista sekä myöhemmin työpaikasta. Silloin tuntui kuin mukana olisi ollut onnenkantamoinen, mutta kyllähän noiden välietappien eteen töitä tehtiin.

Vähän päälle kolmekymppisenä jouduin tekemään yhden elämäni suurimmista valinnoista, kun päädyin avioeroon silloisesta miehestäni, muutin täysin vieraalle paikkakunnalle ja sen myötä muuttui tietysti myös työpaikka. Kaupan päälle tuli uusi mies, erilainen elämä ja uusperhe. Toisen suuren valinnan tein vajaa kaksikymmentä vuotta myöhemmin, kun jätin päivätyöni vanhainkodissa osastonhoitajana ja ryhdyin kasvatusalan ammattilaiseksi (kuten eräs opettaja lastemme koulussa asian esitti) täysipäiväisesti eli perhehoitajaksi. Luovuin päivätyöstä, viikonloppuvapaista, pitkistä lomista ja työyhteisöstä. Sain vapauden organisoida päiväni haluamallani tavalla vaikka niitä vahvasti rytmittävätkin lasten tarpeet. Kumpaakaan isoa päätöstäni en ole katunut, mutta eivät ne silti ole olleet helppoja päätöksiä.

Kysymys on siitä, minkä asian kukin laittaa etusijalle. Pitää siis vain tietää, mikä minulle on tärkeää. Ihailen niitä ihmisiä, jotka matkustavat paljon ja katselen reissukuvia mielelläni facebookista. Itse laitan etusijalle arjen sujuvuuden ja pienet mukavuudet - onnen muruset. Välillä kuulee katkeransävyistä ihmettelyä "Miten niillä on varaa?". Tämänkaltaiset lausahdukset liittyvät usein naapurien/tuttavien matkusteluun tai suurempiin hankintoihin, mihin jollakulla tuntuu olevan enemmän varaa kuin toisilla.

Tietysti joillakin ihmisillä on vain yksinkertaisesti rahaa enemmän käytössä kuin toisilla, mutta enimmäkseen kyse on valinnoista. Jotkut ihmiset ovat ilmiömäisiä sentinvenyttäjiä. Toisille ei riitä mikään. Jotkut joutuvat elämään hyvin pienin varoin ja pärjäävät silti, toiset syrjäytyvät ja putoavat kelkasta. Toiset loukkaantuvat ja katkeroituvat, kun eivät saa kaikkea mitä haluavat, toiset taas ovat tyytyväisiä pieneenkin.

Jotkut uskovat unelmakarttoihin ja tavoitteiden sanomiseen ääneen. Toiset uskovat vain kovaan työhön. Itse olisin taipuvainen uskomaan, että elämä on näiden kaikkien kombinaatio. Välillä kuitenkin mietin, valitaanko tässä itse vai ajaudutaanko läpi elämän - toiset kultalusikka suussa, toiset ilman.

Minä uskon, että tavoitteet on hyvä tiedostaa, laittaa itselleen ylös tai vaikka sitten sanoa ääneen. Toisinaan tavoitteet myös muuttuvat matkan varrella kuten elämäntilanteetkin. Kirjoitimme mieheni kanssa vuosia sitten leikkimielistä kymmenvuotissuunnitelmaa. Kirjasimme siihen niin omia toiveitamme kuin myös lapsille kaavailemaamme tulevaisuutta (ihan siis hymyssäsuin - ei mitään sovittuja avioliittoja). Jälkeenpäin on ollut hauska katsoa, menikö se nyt yhtään sinnepäinkään.

Valinnoista huolimatta tai niistä johtuen....
                                                              

Forrest Gump

Hiekkalaatikkoleikkejä

Urani hiekkalaatikkoleikkijänä on kestänyt jo liki 30 vuotta. Toki siinä on keskeytyksiä ollut välillä, mutta aina olen näköjään sinne palannut. Olen itsekin ollut hiekansyöjänä reilut 50 vuotta sitten. Silloin tuli kokkailtua jos minkäkinlaista kakkua ja soppaa sekä rakennettua linnoja vallihautoineen. Keitoksia piti aina myös maistella - sekä omia että kaverien.

Näitä varhaisia hiekkalaatikkokokemuksiani olen pyrkinyt hyödyntämään myöhemmissä laatikonreunusistunnoissani. Vähän harmittaa toisinaan, jos rakennelmiani sabotoidaan pienempien ihmisten toimesta tai heidän näkemyksensä lopputukoksesta on erilainen kuin omani. Mittava kokemuksi ja runsaat ikälisäni eivät tunnu tekevän vaikutusta kanssarakentajiin.

Hiekkalaatikko on hyvin sosiaalinen paikka. Siellä lapset opettelevat tulemaan toimeen ikätoveriensa kanssa, neuvottelemaan lapioiden ja ämpärien lainasta sekä kohtaavat pettymyksiä hiekkalaatikkotallojien toimesta. Äidit, perhepäivähoitajat, mummot, kumminkaimat ym. seuralaiset verkostoituvat samanaikaisesti keskenään. Hiekkalaatikolla olen luonut pitkäänkestäneitä ystävyyssuhteita, kuullut nettiputiikkien alemyyntitärpit, vaihtanut ruokaohjeita sekä saanut suosituksia parhaasta autokorjaamosta. Keskustelut eivät siis rajoitu vain Maijan kuivaksiopetteluun tai Pekan sormiruokailun sujumiseen. Siellähän on vain aikaa pilttien kirmatessa aktiviteetista toiseen. Kännykkäaddikteja siellä ei juurikaan näy. Itse taidan olla pahin someilija porukasta.

Aikataulutus on tärkeää tässä hommassa. Vanhimmat lapseni olivat aikaisia aamuherääjiä. Melkoinen kulttuurishokki iltavirkulle äidille. Niinpä olimmekin usein piinallisen aikaisin hiekkalaatikolla kopsuttelemassa "tule hyvä kakku, älä tule paha kakku". Nykyään saavumme leikkikentälle hiekkaleluarsenaalimme kanssa keskimääräistä myöhemmin. Tämä aiheuttaa sen, että kaverit haihtuvat ennen meitä.

Kaikenkaikkiaan hiekka on hieno elementti. Miten mahtavia ovat Yyterin tai Kalajoen hiekkadyynit. Miten paljon kaikkea hiekasta voi tehdä sen lisäksi, että sen parissa on pienten ihmisten kanssa vietetty tuntikausia. Ei ole siis ihme, että Ylekin uutisoi viimevuonna hiekan loppuvan, kun sitä upotetaan tonneittain mereen, jotta saadaan rakennettua keinotekoisia 'palmusaaria'. Mistä me sitten rakennamme linnoja, jos hiekka loppuu?

Ruuan verkkokauppa hurmasi meidät

Perheen nuorimmainen leikkii lattialla kotileikkiä. Hänellä on palapelilaatikon kansi kädessään. Se toimittaa tällä kertaa kännykän virkaa. Hän on leikissään tekemässä ruokatilausta netissä. Listalla kuuluu olevan ainakin Paula-vanukasta ja nakkeja. Vähän aiemmin hän on kysellyt, olenko jo tehnyt ruokatilauksen.

Aiemmin kävin lähes päivittäin kaupassa. Mukaan tarttui niin tarpeellista kuin tarpeetontakin - niitä heräteostoksia. Lasten kanssa kaupassa käydessä koko reissu oli toisinaan yhtä neuvottelemista. Homma aloitetaan jo kärryjen kohdalla. Mitkä kärryt otetaan? Toisinaan ostoskierroksen maaliviivoilla työnnän sekä isoa että pikkukärryä, valvoin sivusilmällä, ettei kärryihin ilmesty mitään ylimääräistä latoen samalla ostoksia hihnalle ja siitä taas ostoskasseihin. Ostoskassit autoon ja sama homma toisinpäin kotona. Kotiin tullessa puolella porukasta on jo pissahätä ja toiset ovat kuolemassa nälkään. Siinä sitten rauhallisesti purat kauppakasseja hikinoron valuessa pitkin selkää.

Arjen helpottajaksi muokkasin taannoin meidän ruokailutottumuksiimme sopivan kahdeksan viikon kiertävän ruokalistan. Siitä olen jo postannut aiemmin. Se poisti jokapäiväisen pohdinnan 'mitä tänään syötäisiin?'. Seuraava luonteva steppi siitä olikin sitten kokeilla ruuan tilaamista verkkokaupasta. Aluksi se tuntui hieman turhamaisuudelta ja jopa ylellisyydeltä. Joutaisinhan minä kotiäiti tästä nyt kauppaan! Samalla kuitenkin houkuttelin äitini tähän kokeiluun mukaan. Hänellä yhden hengen taloudessa on aivan erilainen tarve ruuan kotiin tuonnille. Mutta esim. painavat, tilaa vievät ja hankalasti kuljetettavat tavarat tulevat näin helposti kotiin asti.

Ensimmäiseen vaakakuppiin laitetaan siis hikiset kauppareissut ja ostosten roudaamisen kädet maata viistäen kestokassien painosta. Toiseen kuppiin tulevat verkkokaupan ruokalaatikot kotiin tuotuna, jotka saa rauhassa purkaa. Ei aikaa vievää kaupassa kiertelyä tai taistelua tikkarihyllyllä. Kummankohan valitsen jatkossa?

Tästä aiheesta on saatu myös monenlaista keskustelua aikaan perheessämme. Sitä on herättänyt etenkin Reko-jako (Rejäl konsumtion - reilua kuluttamista), jossa käyn keskiviikkoisin. Myös Reko-tilaus tehdään ennalta netissä. Nämä ovat herättäneet lapset pohtimaan, pitääkö ruuasta maksaa, kun sitä jaetaan torilla ja tuodaan kotiin. Kyllähän siitä pitää maksaa ja toisinaan vielä vähän enemmän, jos haluaa tukea kestävää kehitystä tai pienentää hiilijalanjälkeään.

Taloudellisesti olen nyt kuitenkin tullut siihen tulokseen, että ruuan tilaaminen verkkokaupasta tulee halvemmaksi vaikka maksan sen n. 10 euron kuljetusmaksun. Se on kuitenkin vähemmän kuin kauppareissun bensat, heräteostokset sekä reissuun kulutettu aika. Äitini osalta ruuan tilaaminen verkkokaupasta tulee huomattavasti edullisemmaksi kuin vastaavan palvelun tilaaminen esim. hoivapalveluyritykseltä (eikö posti ole tätä vielä keksinyt ottaa valikoimiinsa?).

Kehittämisehdotuksiakin olen jo keksinyt muutaman kerran palvelua käytettyäni. On tympeää huomata tilauksen loppumetreillä, että tilauksen tekohetkellä voimassa olevat tarjoukset eivät pädekään enää valitsemanani tuontipäivänä. En ole mikään tarjoushaukka, mutta mielestäni ohjelman pitäisi osata kertoa minulle, mitkä tarjoukset ovat voimassa silloin, kun tavarat minulle tuodaan. Välttämättä se ei vaikuta ostopäätökseeni, mutta hyvä tarjous voi saada minut ostamaan enemmän. Toinen juttu on sitten ne heräteostokset. Jos tilaat vaatteita netistä, ohjelma saattaa kysyä 'haluatko ostaa koko kuvassa näkyvän asustesetin' tai 'toinen henkilö, joka tilasi tämän tuotteen, osti myös nämä tuotteet'. Miten lisämyynnin tarjoaminen saadaan ruuan verkkokauppaan? Mielestäni kaupan pitää olla sellainen, että se viettelee ostamaan oli se sitten oikea tai verkkokauppa. Ohjelmahan kuitenkin tietää, että ostin salmiakkisuklaata viimeksi. Miksei se kysy, pärjäänkö nyt varmasti ilman sitä?

Huomenna taas siis odottelemme tekstaria, josta saamme seurata livenä ruoka-auton liikkeitä. Ennalta jo tiedän pienten jalkojen töpöttävän ovelle jo ennen ovikellon soittoa. Odotettu vieras tämä ruoka-auton kuljettaja :)