Tilinpäätös kuluneelle vuodelle

Tavoitteenani on kirjoittaa jonkinlainen kooste tästä eletystä vuodesta 2018 ja sen kirjoitettuani toivon, että minulla on mielessäni kirkas käsitys siitä, mitä tästä jäi käteen.

Jos kuvaan vuotta 2018 yhdellä sanalla, se on takuulla remppa! Sitä tehtiin vuoden kahdestatoista kuukaudesta yhtenätoista. Osa remontista oli toivottua, odotettua ja siinä päästiin odotettuun lopputulokseen. Osa oli asunnon pientä ehostusta ja loppu oli sitten sitä kaoottista purkamista, uudelleen rakennusta, sähläämistä ja jälleenkorjaamista, joka jatkuu, jatkuu ja jatkuu...

Lähdetään kuitenkin pikakelauksena vuoden mittaiselle matkalle - tule mukaan!

TAMMIKUU

Vuosi alkoi lumisissa maisemissa, kuten kuvasta näkyy. Kotona jatkettiin joulukuussa alkanutta WC- ja kylppäriremonttia. Tässä vaiheessa tehtiin vasta purkuhommia. Ensin yläkerran WC, sitten alakerran sauna- ja pesutilat.

HELMIKUU

Vuoden toiselle kuukaudelle kertyi paljon kahvilakuvia, koska johonkin oli pakko päästä pakoon remppamiehiä, pölyä ja sitä meteliä, mitä he saivat aikaiseksi. Tuli nautittua laskiaispullia ja muutama latte. Helmikuussa myös ihasteltiin lumiveistoksia Hyrylän torilla sekä käytiin Leo's leikkimaassa Porissa lasten kanssa.

MAALISKUU

Kevään kunniaksi hiukset saivat keltaisen värin, josta itse pidin, mutta joka sai hieman kummastuneita katseita ja kritiikkiä. Ensimmäistä kertaa elämässäni osallistuin myös neuleretriittiin Valkeakoskella. Kuun lopppupuolella pääsimme jo lähes valmiille saunanlauteille istumaan. Tässä vaiheessa olin jo kurkkuani myöten kyllästynyt lukuisiin meillä ravanneisiin remppamiehiin. Pääsiäisenä mökille kasattiin taas pitkä pöytä ja kokoonnuttiin koko porukan voimin pääsiäisaterialle.

HUHTIKUU

Pääsiäissunnuntaina hyvästelimme mökkinaapurimme Pulivarin, joka vuodesta 2009 asti oli uskollisesti vartioinut isäntäväkensä talon lisäksi myös meidän mökkiämme. Monet kerrat sen jälkeen olemme selvästi kuulleet sen askelet tai nähneet sen vilahtavan talon nurkalla. Iloisempia tapahtumia olivat remontin valmistuminen vihdoin. Pääsimme nauttimaan porealtaasta ja uuden saunan hellistä löylyistä. Huhtikuussa sovin treffit myös serkkuni kanssa Aulangolle. En ollut siellä ennen käynyt syömässä.


TOUKOKUU

Toukokuussa nautittiin keväästä mm. Keravalla parkourpuistossa. Isolla porukalla kokoonnuttiin taas Porissa ravintola Passassa Jessen valmistuessa ja sitä ennen Emman valmistuessa. Koti sai myös keväisempää väriä seinään, kun eteistä maalattiin tutu-maalilla. Timo vaihtoi myös huoneiden ovia, kun ne alkoivat näyttää nuhruisilta maalatun seinän vieressä. Myös portaat saivat uuden vinyylipinnan.

KESÄKUU

Kesäsuunnitelmamme heittivät häränpyllyä heti alkumetreillä. Kesäkuussa meillä kuitenkin rippileireiltiin. Kuun puolivälissä teimme tyttöjen reissun lappiin. Pohjoisin etappi oli Hammerfest, jossa vietimme kaksi yötä upeissa maisemissa. Kävimme myös tapaamassa joulupukkia. Kesäkuussa tuli myös käytyä Räpsöössä ja tietysti mökkeiltyä.

HEINÄKUU

Heinäkuussa ruokapöytäämme saatiin taas kattaa seitsemän lautasta. Useaan kertaan perheemme koko
on muuttunut. Enimmillään pöytään on katettu yhdeksän lautasta. Onneksi on ollut muuntautumiskykyinen asunto. Heinäkuuta vietettiin pitkälti mökkimaisemissa. Koko perheen voimin kävimme Humisevan harjun tilalla ihastelemassa alpakoita. Kuun viimeisenä päivänä olin ystävääni tapaamassa Ratsula-tavaratalossa, kun sain mökkiläisen painajaispuhelun esikoiseltani. Hän kertoi, että meillä oli ollut vesivahinko. Se on uskomatonta, miten paljon pahaa vesi saa aikaan väärässä paikassa lyhyessä ajassa. Perjantaina olin käynyt kotona toteamassa kaiken olevan kunnossa ja tiistaina siellä oli täys kaaos. Oli vaikea aluksi edes käsittää, mitä kaikkea se aiheuttikaan.


ELOKUU

Elokuun alussa oli tärkeä päivä, kun vietimme Annan ja Jeren häitä. Hääjärjestelyjen vuoksi koitimme pitää heidät pimennossa katastrofistamme. Elokuun 8.pv pääsimme muuttamaan tilapäiskotiimme Suutarintielle. Somen voimaa ei voi aliarvioida. En muista olleeni koskaan niin kiitollinen, kun saadessani tiedon kalustetusta asunnosta, johon pääsimme muuttamaan.

SYYSKUU

Syyskuussa vietimme ystävämme Lauran synttäreitä. Osallistuin myös elämäni ensimmäistä kertaa hohtoneulonnan sm-kisoihin Hämeenlinnassa Wetterhoffilla. Myös Reko-jaoissa tuli käytyä torilla, kun kerran siinä hoodeilla asustettiin. Illat alkoivat olla jo pimeitä, mutta ajoittain silti nautiskelimme hulppeista näköaloistamme parvekkeella tunnelmavalaistuksessa.

LOKAKUU

Lokakuussa varustauduttiin sadekeleihin, koska sitä vettähän tuli. Sadepäivänä piipahdettiin myös hoplopissa tai maalailtiin tilapäiskodissa sormiväreillä. Lööpit lupailivat 'keltakuvun' tuovan lämpimiä säitä vielä syksyn harmauteen ja naistenlehdet keksivät uuden sanan 'kodittajat'. Kova koti-ikävä aikoi jo vaivata!



MARRASKUU

Tämä kuukausi oli siitä superihana, että päästiin takaisin kotiin. Tai en tiedä, voidaanko sanoa, että päästiin. Minä vain  ilmoitin urakoitsijalle, että muutamma, koska 15.11. oli päivä, jolloin hän ilmoitti remontin olevan valmis. Muuttokuorma ja keittiön pöytä kasattiin keskelle olohuonetta. Jääkaappi hurisi toisessa yläkerran makkareista ja mikroa käytettiin WC:ssä. Loppukuusta pöytä saatiin omalle paikalleen ja sähköt ja vesikin keittiöön. Keittiön kaapeissa oli avoimien ovien päivä, kun ovia sai hakea Vantaan ikean lisäksi Espoosta ja Tampereelta. Leikkipuistoelämää vietettiin ja käytiin myös seurakunnan avoimilla aamukahveilla. Koko perhe alkoi olla suhteellisen kyllästynyt eineksiin, mitä en olisi ikinä uskonut teinien suusta kuulevani.

JOULUKUU

Tämän joulun villitys tarttui meikäläiseenkin ja niinpä meillä leivottiin useaan otteeseen näitä lumihiutaleen mallisia joulutorttuja omenahillolla. Nämä menivät 4.luokan järjestämiin joululaulajaisiin koululle. Pinna alkoi olla melko kireällä rempan valmistumisen kanssa. Tuntui, että ei tule kuin sutta ja sekundaa. Joulua vietettiin rauhallisissa merkeissä mökillä, jossa oli enimmillään -18 pakkasastetta.








Mitä tästä vuodesta jäi käteen? Nyt se pitäisi tietää. Olen ainakin viettänyt niin paljon aikaa remonttimiesten ja -naisten kanssa, että arvostan suunnattomasti puolisoni remontointitaitoja ja kykyä tehdä nopeasti ja siististi hyvää jälkeä. Tänä vuonna tuli 20 vuotta yhteiseloa täyteen. Luulen, että ei ole yhtään sellaista vuotta siihen mahtunut, milloin ei olisi jotain remontia tehty. Eli hänellä on kyky toteuttaa unelmiamme ja perheen tarpeita niin kotona kuin mökilläkin. Siitä olen kiitollinen (ja myös siitä, ettei minun tarvitse olla ojentamassa sitä vasaraa hänelle käteen. Siitäkin on kokemusta).

Kaikkia perheemme tapahtumia en tietenkään tähän ympännyt, en edes niitä tärkeimpiä. Tänä vuonna on ollut useampia asioita, jotka ovat pistäneet jaksamisen äärirajoille. On taas täytynyt muistuttaa itselle oman kehon kuuntelun tärkeyttä sekä parisuhteen hoitamisen tärkeyttä. Kaikesta on kuitenkin nyt selvitty. Vuosi vaihtuu tuossa tuokiossa, eikä kukaan tiedä, mitä ensivuosi tuo tullessaan! Parempi niin!

Väsymyksen häätö

Blogi on jäänyt täysin heitteille, kun olemme taistelleet rempan valmistumisen ja muiden arkisten haasteiden kanssa, mutta ensivuonna taas koitan palata ruotuun, teroittaa kuvainnollisesti kynäni, tallentaa pieniä kauniita hetkiä kännykän kameran linssin läpi ja päivittää säännöllisesti.

Se on kummallista, miten sitä itse ei aina edes huomaa olevansa väsynyt ennenkuin joku sanoo sen ääneen. Sitä myös kuvittelee elävänsä normaalia elämää, kunnes joku kyseenalaistaa sen normaaliuden. Sitä sopeutuu asioihin, joihin ei ehkä tarvitsisi sopeutua. Sitä haluaa olla kaikenkestävä ja kaikkivoipa. Itse huomaan väsymyksen siitä, että päässäni ei synny enää yhtään uutta ideaa. Junnaan arkea läpi entiseen malliin, mutta innostuksen impulssit puuttuvat päästäni. Selviydyn arkisista puuhista ihan kiitettävästi, mutta en kykene luovuuteen. Yleensä pari vapaapäivää korjaa tilanteen, mutta nyt on vaadittu vähän enemmän mökin rauhaa.

Joku työhyvinvointiguru joskus kuvasi kiireen suppiloa juuri niin että ollessamme siinä kiireen imussa, jätämme pois kaverien tapaamiset, harrastukset jne. Juuri ne tärkeät elementit jaksamisen kannalta karsiutuvat pois. Siinä suppilossa olen itse nyt ollut. Oli huvittavaa lukea, miten olin vuosi sitten faceen postannut kiireestä. Hymähdin omalle kirjoitukselleni. En tiennyt silloin mielestäni mitään kiireestä. Mutta onko se oikeaa kiirettä vai illuusio? 

Kyllä se etenee

Viimeinen päivä heinäkuuta alkoi meidän perheemme painajainen, kun saimme kotoa mökille puhelun kotonamme sattuneesta vesivahingosta. Painajainen on ehkä liian voimakas sana, mutta ei tämä miellyttävääkään ole ollut. Olen koittanut lohduttautua sillä, että tulipalo tai perheenjäsenen vakava sairaus olisi ollut vielä pahempi. Puhelun tullessa en itseasiassa ollut mökillä vaan Ratsula tavaratalossa juttelemassa hyvän ystäväni kanssa. Tämä oli sarjassamme niitä 'missä olit silloin...'

Nopeasti saimme onneksi tilapäisasunnon, kiitos somen ja erään supersydämellisen tuntemani ihmisen. Koulun alkaessa olimmekin siis 4 km päässä koulusta entisen muutaman sadan metrin matkan sijaan. Siitä alkoi päivittäinen koulurallini (matkaa kertyi yhteensä 1 608 km).

Remontti venyi ja venyi. Ihana vuokranantajamme jousti ja antoi meidän asua siellä yli sovitun ajan. Kolmen kuukauden ja viikon jälkeen ilmoitimme tulevamme kotiin oli remontti valmis tai ei.

Viimetorstaina kaikkien työmiesten järkytykseksi saavuimme kapsäkkiemme kanssa. Sähkömies pyöritteli päätään. Saimme jokaiselle kaivettua jonkinlaisen poteron, johon itsensä oikaista. Toinen uusista jääkaapeista kaivettiin laatikosta ja saatiin hurisemaan pienimmän huoneeseen (jota tosin Elli nyt tilapäisesti käyttää). Mikro, vedenkeitin ja paahdin löysivät paikan uutukaisen WC:n pöytätasolta. Onneksi pidin pääni ja vaadin pitkän pöytätason sinne. Kelpaa nyt maksalaatikkoa lämmitellä.

Viikonlopuksi pakenimme kuitenkin mökille, jotta saimme paistettua ihkaoikeita lättyjä, pestyä pyykkiä ja juotua vettä hanasta oikeasta lasista.

Päällimmäisenä on kuitenkin tunne, että on se mukava olla kotona. Mökiltä tultuamme saimme raivattua olohuoneeseen sen verran muuttokuormalta ja raksamiesten roinalta tilaa, että siihen mahtui pöytä tuoleineen. Sähköä ja vettä ei keittiö/olohuonekompleksiin tule vieläkään (ehkä alkuviikosta - eli eikös se ole ennen keskiviikkoa?), joten huomaa kynttilät (jotka sain kaivettua muuttokuormasta. Sytkäriä ei löytynyt).

Olohuone oli saanut myös listat kahdelle seinälle. En oikein ymmärrä tätä säästäväisyyttä listojen asentamisessa, mutta käsityskyvyssäni on puutteita, kun puhutaan remontista tai puutarhanhoidosta.

Keittiö oli saanut kaapit seinilleen. Tosin yläkaappien ovet puuttuvat - tulevat joulukuun alussa jälkitoimituksena. Kuka sitä nyt kaikkea kerralla haluaisikaan - ei makeaa mahan täydeltä. Ihanat punaiset välitilalaattamme olivat myös loppuneet kesken, mutta saihan siitä nyt vahvistuksen sille, että valinta oli oikea.

Viikonlopun aikana Ellin huone oli saanut maalit seiniin ja vinyylit lattiaan. Lattialistoista puuttui myös puolet sekä huoneesta ovi. Huone oli myös täytetty raksamiesten kamppailla, joten se suunnittelemastani sisustuksen aloittamisesta (pommitin koko kotimatkan teiniämme auton etupenkiltä takapenkille Pinterestin sisustuskuvilla ja Ikean huonekaluvaihtoehdoilla).

Kodinhoitohuone oli saanut laatat lattiaan. Saumaus tapahtuu tiistaina. Meillä on oikein mukava entinen porilainen rouva ollut tätä hommaa tekemässä. Porilaisuus helpottaa asioista sopimista. Ei ole kielimuuria.

Eteisen lattian vinyylit olivat loppuneet kesken eli pakastin jatkaa oloaan pesuhuoneen nurkassa (siinä, missä palmun pitäisi nököttää).

Tänään päästiin sentään reilun neljän kuukauden tauon jälkeen uudenkarheasta saunastamme nauttimaan isännän kanssa. Saunan ovi oli alkanut käyttämättömyyttään valittamaan - kukapa ei olisi.

Perjantaina meille vaihdettiin myös parvekkeen ovi ja ulko-ovi (tämä oli listalla 'tehdään nyt samalla, kun...'). Entiset kun olivat energiataloudellisesti melko hataria. Tämä kävi tosi ammattitaitoisesti ja tehokkaasti Pihlan miehiltä. Tätä tosin edelsi se, että posti kadotti ovemme. Asentaja ehti jo pari kertaa kysellä ovien perään. Postista tuli pyyntö toimittaa heille kuvaus paketin ulkonäöstä. Noh, ne painoivat 200 kg, että ei ihan huku Elloksen vaatepakettien väliin. Loppu hyvin, kaikki hyvin! Ovet löytyivät ja ovat paikallaan. Lukkoseppäkin saatiin toisella puhelinsoitolla paikalle, kun se homma ei taas kuulunut Pihlan miehille.

Jokatapauksessa huomisaamuna lapset saavat syödä aamupalan pöydässä. Saatan jopa sytyttää kynttilät, jos löydän tulitikkuja. Tämä on arjen luksusta!

Kuvahaaste

Tällaisen kuvahaasteen otin vastaan Ruusuperhosen sivuilta. En ole vielä ehtinyt ensimmäisiä haastekuvia ottaa, mutta josko tänään tilanne korjaantuisi. Kovasti haluaisin ehtiä kaikenlaista, mutta luultavasti tarvisin lisää tunteja vuorokauteen.

Ensimmäisen kuvan aiheena oli auringonlasku. Nippanappa ehdin kotiin siksi. Ensin piti tosin googlailin, milloin kyseinen hetki on.

Eilen minun alkoi tehdä mieli neuloa sukkia. Niinpä seiskaveikat puikoille. Ne asettelun nyt parvekkeen laitteelle, lasi raolleen ja humps, sinne meni seiska veikka. Onneksi ehdin kuvan räpsästä. Ei kun alas ja kerää hakemaan. Vyötä oli katkennut, mutta muuten selvisi veikka seitsemän kerroksen pudotuksesta.

Aikasiepot

Kännykkä (lat. Cellular phone) on Aikasieppoihin kuuluva heimo, johon lukeutuu useita alalajeja. Kännykät talvehtivat Suomessa. Erilaisilla somekanavillaan, sähköpostiin kilahtavilla viesteillään, uutisilmoituksillaan ja peleillään se houkuttelee luokseen kuin kirkas kukan väri kimalaista. Se on täysin kesy ja viihtyykin mielellään ihmisen käden lämmössä. Se pitää, kun sitä sormin hyväillen hipsutellaan. Tällöin se kujertaa mitä erilaisempia ääniä.

Aikasieppojen kanssa kuluu helposti tunti jos toinenkin. Ajan määre 'ihan kohta' saa aivan uuden merkityksen näiden vekkulien kanssa puuhastellessa.

Teinien on todettu selviytyvän parhaiten tasapainoilusta Aikasielppojen kanssa. Monet aikuiset eivät kykene vastaavaan multitaskaukseen. Esimerkiksi tiskikoneen tyhjennys (mikäli teini joskus tästä puuhasta tavataan) onnistuu loistavasti Aikasiepon tuottamaa räppiä korvanapeista kuunnellen ja samalla ystävien kanssa snäppäillen.

Aikuisten iltakin sujuu rattoisasti sohvalla Aikasiepon kanssa. Siepon tarjoamat asiapitoiset tutkimukset aiheesta 'ole aidosti läsnä lapsillesi' on pakko juuri sillä hetkellä lukea Aikasiepon niitä tarjotessa vaikka Maija-Matti olisi jo viisi kertaa yrittänyt kertoi, miten Pekka-Ulriika tönäisi häntä koulussa. Lapsen peliaikahan Aikasiepon kanssa meni jo umpeen.

Mutta kuka vahtii aikuisen peliaikaa?

Erilaisia ihmisiä

20-vuotispäivän lähestyminen nostaa  pintaan nostalgisia muistoja, ajatuksia viimepäiviltä, kohtaamisia ja niiden herättämiä tunnelmia. Kaksikymmentä vuotta siis siitä, kun piskuinen muuttokuormani saapui Tuusulaan tupakkatehtaan hoodeille. 20 vuotta myös saman miehen lakanoissa :) Jokusen päivän voisin ehkä vaihtaa pois, mutta edelleen sanoisin "tahdon".

Olen monelle sanonutkin, että oudointa uudelle paikkakunnalle tulossa oli, kun kaupassa käydessä ei näynyt yksiäkään tuttuja kasvoja. Vähitellen niitä kuitenkin alkoi tulla, ensin työn sitten lasten ja harrastusten kautta. Nykyään saakin sitten kauppareissulla ja vaihtaa useammatkin kuulumiset. Erilaiset ystävät ovat rikkaus. Toiset ovat olleet mukana sieltä lastentarhasta asti ja jotkut ovat tulleet rinnalle vasta myöhemmin. Näitä ajatuksia herätteli viikoloppuna tapahtumat, joihin osallistuimme. Sen lisäksi, että niissä oli oikein mukavaa, tuli tavattua monia tuttuja ja vaihdettua kuulumisia.

Ystävien lisäksi sitä kohtaa päivittäin useita ihmisiä, jotka vain viuhahtavat ohi jättämättä sen pysyvämpää jälkeä. Etenkin lasten ja koirien kanssa kulkiessa, saattavat aivan vieraatkin ihmiset ryhtyä juttusille. Tässä eräänä päivänä olimme matkalla kirjastoon, kun seuraamme lyöttäytyi naisihminen, joka aloitti jutun talvitakistani. Hän kertoi saavansa siitä inspiraatiota seuraavaan maalaukseensa. Tuolla muutaman sada metrin matkalla hän kertoi harrastuksistaan, perheestään ja ehti myös tiedustella minun ikääni. Samalla reissulla kotiinpäin tullessa seuraamme lyöttäytyi mieshenkilö, joka kertoi meille viidestä kissastaan.

Kannattaa siis pitää silmät avoimina - seuraava vastaantuleva ihminen voi olla uusi ystäväsi!

Alkavan viikon ruokalistan tuunausta

Ajattelin alkavalla viikolla vähän tuunata meidän kiertävää listaa ja samalla tehdä jo ruokatilausta. Kävin tänään lasten kanssa ruokakaupassa ja vaikka kasseja oli vain kaksi, niin kyllä se tuntui niin vastenmieliseltä niitä roudata, kun on tottunut nyt siihen, että ruoka tulee kotiin asti. Tästä kirjoitinkin jo aiemmin täällä. Toinen syy tuunailuuni on se, että karsin noita kotimaisia viljoja nyt hetkeksi pois meidän ruokalistalta, jos niin selviäisi yhden perheenjäsenen vatsavaivojen syy. Olen myös jo vähän kyllästynet tekemään noita samoja juttuja vaikka niitä aina tulee hippasen erilailla tehtyäkin.

Tässä meidän alkuperäinen listamme tälle alkavalle viikolle:

• Kalapuikot
• Kanankoivet (tämä jää pois, koska se nyt vaan ei käy, että liha koskettaa luuta...  siis teinien mielestä)
• Pasta bolognese
• Kasvissosekeitto
• Nakit ranskalaisilla

...ja tässä tuunattu lista:

• Koskenlaskija-uunikala
• Kasvis-Broilerivuoka (vähän tosin saatan muuntaa ohjetta)
• Carbonara-pastavuoka (etukäteen jo tiedän tämän aiheuttavan kitinää ja natinaa...)
• Kasvissosekeitto on meillä lasten herkkua, joten sitä en lähde muuttamaan. Siihen tulee bataattia, omppua, sipulia, porkkanaa... makua pehmentämään luultavasti jotain tuorejuustoa, ehkä loraus kermaa. Mausteeksi kasvisliemikuutio, suolaa ja mustapippuria sekä tietty inkivääriä. Kerman saatan myös korvata kookoskermalla. Täältä löytyy perushyvä ohje bataattikeittoon, jota voi sitten oman maun mukaan muunnella.
• Nakit ja ranskalaiset.... no, mitäs sitä tuunaamaan... helppoa mättöä!

Tervetuloa arki ja uusi viikko! Mut tänä iltana tehtiin kuitenkin pizzaa - kullekin toiveidensa mukaan!

Kaamosmasennus uhkaa - onko suklaata tarpeeksi?

Syksy saapuu. Illat pimenevät yhä aikaisemmin. Valoisa aika lyhenee. Jos kävisin kodin ulkopuolella töissä, olisi kohta se aika, jolloin on pimeää töihin mennessä sekä töistä tullessa. Aluksi syksy tuntuu ihanalta vuodenajalta. Iltojen pimetessä saa sytyttää kynttilät. Puut pukeutuvat väriloistoon ja pudottavat
monenkirjavat lehtensä. Alkaa tehdä mieli askarrella syksyn lehdistä. Useimmiten lehdet löytyvät seuraavana kesänä jonkun random-kirjan välistä pieninä murusina hyvin prässäytyneinä.

Loppuvuoden pimeät kuukaudet menevät tässä pimeyden ihastelussa, tunnelmavalaistuksessa, sohvan nurkkaan käpertyneenä. Lämpöiset viltit kaivetaan esiin ja lapsetkin haluavat kuljettaa omia peittojaan sohvalle. Tällä hetkellä olen vilttien ostokiellossa johtuen saneerauksesta, jonka mieheni joutui vesivahingon jälkeen tekemään. Pahiten kastuneen kodinhoitohuoneen kaappien kätköistä löytyi muutama vuosien varrella hankittu viltti.

Marras-joulukuussa alkaa myös joulun suunnittelu lahjalistoineen ja jouluruokasuunnitelmineen. Meidän perheen lahjalista on pitkä, koska perhe on viimevuosina tupannut vain kasvamaan. Samalla yritetään ylläpitää joulun taikaa ja korvatunturin idylliä uskovat lapset joulupukkiin tai eivät. Jokainen ansaitsee satuhetkensä.

Mutta mitä tapahtuu, kun vuosi vaihtuu? Päivän pitäisi alkaa taas pidentyä. Sananlaskun mukaan loppiaisena pitäisi hullunkin huomata "Tapaninpäivänä on kukonaskelta pidempi ja Loppiaisena sen jo hullukin huomaa". Joko en ole riittävän hullu tai sitten kaamosmasennus on siinä vaiheessa jo tyrmännyt minut kanveesiin. Keväällä tuntuu siltä, että pimeys ei pääty ikinä.

Keski-Uusimaa -lehti kirjoitti jokin aika sitten kaamosmasennuksesta. Tunnistin kaikki oireet. Onneksi en ole yksin. Jutun mukaan 85% kärsii jonkinasteisista oireista. Oireita ovat mm. väsymys, mielialan lasku ja ruokahalun lisääntyminen. Itselläni tämä ilmenee lisääntyneenä sänkyvetoisuutena sekä suklaan kulutuksen kasvuna. Arjen realiteetit toki rajaavat näiden mielihalujen toteuttamista. Päivän mittaan sinne sänkyyn ehtii kovin harvoin pötköttämään ja lapsilla on erittäin tarkoiksi virittyneet korvat suklaakääreen avaamisen ääneen. Vaikka juuri aiemmin he eivät kuulleet kehoitusta astioiden laittamisesta tiskikoneeseen, kuulivat he silti suklaapatukan kääreen avautumisen asunnon toisessa päässä.

Kaamosmasennuksesta selviytymiseen lehtijuttu antaa joitakin vinkkejä. Kirkasvalolamppua en ole itse vielä kokeillut, mutta sen pitäisi kuulemma auttaa. Liikunta säännöllisesti harrasttuna sekä ihmissunteiden vaalimisen pitäisi myös auttaa. Itse uskon tuohon luonnon valoon ja jossain vaiheessa yritin järjestää reissuja valoisaan sellaisena hetkenä, joka auttaisi kestämään pimeyttä. Syksyinen reissu Toscanaan, vaikka mieleenpainuva reissu olikin, ei kuitenkaan antanut boostia enää kevättalvelle. Pääsiäisenä tehty reissu Pariisiin tuli kaamoksen kannalta liian myöhään, silloin valo oli jo palannut. Vuodenvaihteen reissu Fuerteventteventuraan auttoi jonkin verran. Jotenkin kai vaan pitää hyväksyä, ettei vireystila ole saama ympäri vuoden. Ajan järjestäminen ystävien tapaamiselle on tärkeää ja se antaa virtaa taas tuleviin päiviin. Se vain tuppaa aina arjen kiireessä unohtumaan samoin kuin parisuhteen valliminenkin. Jotenkin sitä vain humpsahtaa sellaiseen sosiaaliseen tyhjiöön, jossa ei ole aikaa itsensä hoitamiselle saati niiden tärkeiden suhteiden vaalimiselle.

Joten annetaan syksyn ja pimeiden iltojen tulla. Nautitaan kynttilän valosta, suklaasta ja ystävien seurasta. Koitetaan napata auringonvaloa mukaan, kun sitä on tarjolla. Ja röhnötetään sängyssä, kun siltä tuntuu!

Päivin Paras Kalakeitto

Ennen keittiön hyllyssä oli metrin verran keittokirjoja, leivontakirjoja, eri maiden ruokakulttuurista kertovia kirjoja sekä oppaita eri ruoka-aineiden hyödyntämiseen. Toiset kirjat olivat tahmaisia kovasta käytöstä. Suosikkiohjeiden sivu aukesi selaamatta. Mitä kulahtaneempi kirja, sitä paremmat reseptit se sisälsi.

Sittemmin google, erilaiset ruokasivustot ja -blogit ovat korvanneet keittokirjarivistöt. Myös ruokamaku on muuttunut. Enää ei peruna välttämättä ole se lisuke numero yksi - etenkään keitettynä kuoriperunana. Myös esimerkiksi silakka ja maksa ovat lähes vallan pudonneet meillä käytössä olevien raaka-aineiden listalta pois.

Usien noita ruokaohjeita tulee googlailtua, jotta saisi edes jotain uutta twistiä tuttuihin ruoka-aineisiin. Kun ruuan verkkokauppa toi kauniin lohifileen paperikääreessä (pelkäsin, että kala toimitetaan vakuumissa) aloin googlailla parasta kalakeittoa ikinä. Google listasi minulle mielestään parhaat ohjeet, mutta ilmoitti sanan 'ikinä' puuttuvan. Niinpä aloin itse tuunailemaan ihan peruskalakeitto-ohjetta. Tähän sanamuotoon olen päätynyt, kun löysin netistä lasagneohjeen, joka syrjäytti mieheni perheemme armoitetulta lasagnentekijän pallilta. Tämä jumalainen ohje löytyi Soppa365 -sivuilta.

Päivin Paras Kalakeitto

n. 1 l vettä
Kalaliemikuutio
suolaa
mustapippuria
6 isoa perunaa
2 isoa porkkanaa
1 isohko sipuli
pätkä purjoa
n. 700 g tuoretta lohta
sitruunapippuria
tilliä
n. 2 cm pala inkivääriä
kermaa maun mukaan

Vesi kiehumaan sopivan kokoiseen kattilaan (mulle käy usein niin, että joudun kesken homman vaihtamaan isompaan kattilaan) ja sillä aikaa perunat, porkkanat, sipuli ja purjo kuoritaan ja pilkotaan. Ne saavat kiehua hetken kattilassa ennen kalan lisäämistä. Aineet ovat listalla siinä järjestyksessä, kun niitä kattilaan viskoin. Jos haluaa tehdä helpomman version, voi tuoreen kalan toki korvata pakastelohikuutioilla tai pakasteseillä. Lopuksi ripsottelin joukkoon vielä sitruunapippuria ja tilliä sekä raastoin inkivääriä. Kun keitto on valmista, lorottelin joukkoon kermaa suunnilleen desin verran ehkä vähän reilumminkin. Hyvää tuli!

Onko sulla hammaslääkärikammoa?

Asuin lapsuuteni Reposaaressa, joka on pieni saari Porin edustalla. Se oli silloin aktiivinen kyläyhteisö, joka vietti siestaa keskipäivällä ja tarjosi rauhallisen asuinympäristön. Minulle on jäänyt hyvin idyllinen kuva elosta siellä lukuunottamatta bussimatkoja Poriin. Silloin voin aina pahoin ja usein tuli laatattua viimeistään sille kuuluisalle torille, missä ihmisiä vedellään pitkin toria pärekopassa ("Ko tulet Porrii, su pannaa pärekorrii ja veretää pitki Pori torrii"). Tämä oli pieni alustus, koska idyllissäkin on peikkonsa...

Hammaslääkärikäynnit hoidettiin Pihlavassa. Se oli tuplakaamea kokemus, koska sinne mentiin porukalla linja-autolla. Silloin ei puhuttu pelkopotilaista tai puuduteltu. Se oli suoraa toimintaa. Luulen kuitenkin, että minun hammaslääkärikammoni on joko synnynnäistä (voiko sellaista olla?) tai sitten se on saanut alkunsa ennen kouluikää. Itse en muista varhaista hammaslääkärikokemustani, mutta minulle on siitä kerrottu tarinaa. Kun en suostunut suutani aukaisemaan, oli hammaslääkäri kysynyt jotain ja vastatessani työntänyt kiilan suuhuni. Tätä on kerrottu naureskellen - ikävä kyllä!

Nuo kouluaikaiset hammaslääkärikäynnit ovat kai suurimmalle osalle ikätovereitaan olleet epämieluisia. Vai olenko väärässä? Minun kohdalleni ei ainakaan koskaan sattunut hammashoitajaa tai -lääkäriä, joka olisi erityisesti pyrkinyt tekemään tilanteesta miellyttävän saati siedettävän.

Aikuisiällä ryhdyin tätä pelkoani vasta työstämään itsekseni. Pelkäsin, että siirrän pelkoni lapsilleni. Mietin, johtuuko pelko alhaisemmasta kipukynnyksestä vai voiko toisilla olla tuntohermot jotenkin enemmän pinnalla suussa? Aloin pyytämään aina puudutuksen (mikä tarkoitti noin kolmea puudutusampullia) ja kerroin jo heti kättelyssä, että minua pelottaa. Se helpotti ainakin itseäni. Minulla on myös aina käsipyyhepaperimytty käsissä, jota saan pusertaa. Kokeilin myös esilääkitystä, mutta siitä luovuin jokusen käyttökerran jälkeen. Samanaikaisesti, kun itse työstin asiaa, alettiin hammaslääkäreissä huomioida pelkopotilaita enemmän.

Pelkästään hammaslääkärissä leijuva haju laukaisee minulla pelkoefektin. Onneksi iän myötä olen oppinut sitä käsittelemään erilaisin keinoin ja pystyn näin ollen tyynesti lasten kanssa siellä käymään, istumaan vierellä ja tsemppaamaan. Tietoisesti pidän silloin oman pelkoni taka-allalla. Samalla ihailen lapsiamme, jotka tyynesti istuvat hammaslääkärin tuoliin. Arvostan ammattilaisia, jotka osaavat nykyään hienosti huomioida nämä lapsipotilaat. Jaksavat kerta toisensa jälkeen selittää ja tsempata. Hyvin kriittisesti suhtaudun niihin ammatinharjoittajiin, jotka keskenään puhuvat omia asioitaan lapsipotilasta hoitaessaan. 

Omia selviytymiskeinojani olen toisillekin yrittänyt tuputtaa, mutta ne eivät ehkä toimi kuin itselläni. Ennen käyntiä arvioin sen keston ja suhteutan sen sen koko elämääni. Miten mitätön aika puolituntinen on reilun  50 vuoden elämänuralla. Vaakakupissa on paljon hyvää ja tuokio epämiellyttävyyttä ja pieni hetki kipua. Saatan myös etukäteen miettiä, mitä teen hammaslääkärikäynnin jälkeen ja keskittää ajatukseni siihen. Aina nämä eivät toki toimi, jos käynti venähtää kaksituntiseksi eikä edes lopputulos ole se, mitä oli suunniteltu.

Pelkästään kirjoittaessani tätä kämmeneni hikoavat. Onko sinulla vastaavia kokemuksia ja miten olet selviytynyt niistä?

Hammaspeikon herkkua

Olenko joskus ollut oikeassa?

Kävimme lasten kanssa tässä eräänä aamuna pukeutumiseen liittyvän keskustelun. Muistan käyneeni samankaltaisen keskustelun lähes joka vuosi vajaan kolmenkymmenen vuoden ajan siinä vaiheessa, kun ilmat viilenevät ja ulkona ei minun mittapuuni mukaan tarkene enää t-paidalla. Kehotin lapsia laittamaan ylleen hupparit ja sen lisäksi takit. Minulla oli hyvät argumentit asialle. Vaatteita on helppo vähentää, mutta jos on liian vähäisissä vaatteissa, on peli sitten pelattu. Tunnuin kuitenkin jääväni alakynteen tässä keskustelussa, joten viimeisenä oljenkortena käytin kysymyksen "olenko joskus ollut oikeassa tässä asiassa?". Se tehosi - ihme kyllä! Ilmeisesti mieleen muistuivat jotkut vilusta värjötellyt välitunnit.

Joskus muulloinkin tuntuu, että olisi kätevää, kun omaa elämänviisautta voisi jossain määrin kipata jälkipolvelle. Eihän se heille tietenkään kelpaisi. Eihän se seuraavan polven viisaus ole itsellekään kelvannut. Tuntuu toisinaan vaan niin turhauttavalta, että jokaisen sukupolven on hakattava päätä seinään samoissa asioissa, missä on omaa päätään jo kolhinut. Toisaalta maailma myös muuttuu ja haasteet sen myötä. Tämän päivän lapset painivat aivan erilaisten asioiden kanssa kuin me samassa iässä.

Alle kouluikäisenä keräsin ensimmäisiä elämänviisauksia lastentarhassa muka-askarrellen hienoja töitä, jotka päiväkodin tädit oikeasti tekivät. Äidilläni on niitä vieläkin tallessa. Opin ehkä silloin ensimmäiset oppini laumassa toimimisesta. Alakouluikäisenä kirmasin aidan ali kouluun, joka oli tien toisella puolen. Kaverit haettiin ovelta kysymällä ei kännykällä soittamalla. Jos jollekin piti soittaa, numero muistettiin ulkoa - samoin kymmenen käskyä ja kertotaulu. Yläkouluikäisenä opin kaventamaan housun lahkeita, koska piti olla pillit. Silloin tuli myös ekat tv-pelit, joiden piti pilata tv:t - ei pilannut. Mitä tästä nyt sitten voi siirtää tähän päivään?

Mutta jos nyt vielä palataan tuohon lastenkasvatukseen ja sen hallitsemiseen niin voin kokemuksesta sanoa, että siinä hommassa ei tule ikinä valmiiksi vaikka yrittää näitä muka-viisaita neuvoja jaella. Joskus sitä silti erehtyy kuvittelemaan olevansa niin viisas ja etenkin sillä elämänviisaudella kyllästetty. Näistä asioista olen jo viimevuonnakin postannut pohdintojani. Täältä voit käydä niistä lukemassa. Aina, kun kuvittelet olevasi fiksu, jostain takavasemmalta tulee joku ylläri ja tunnet taas olevasi täysi tampio. Kuvittelet olevasi hyvä lastenkasvattaja ja tulee Mr Elämä ja vetää sinut kölin ali ihan vaan opetusksena ettet nyt luule itsestäsi liikoja #olensentäänniinmontalastakasvattanut

Vihalista

Negatiiviset tunteet syövät miestä (onko tälle joku sukupuolineutraali vastine?). Ne suorastaan näivertävät sisältäpäin ja hapannuttavat. Ennnen puhuttiin seitsemästä kuolemansynnistä. Muistatko mitä ne olivat? Niistähän oli leffakin (Seitsemän). En olisi minäkään muistanut, mutta onneksi on google: ylpeys, kateus, viha, laiskuus, ahneus, kohtuuttomuus/mässäily ja irstaus. Näiden sanotaan voivan antaa kuolettavia iskuja rakkaudelle. Näin varmasti onkin. Minun tarkoitukseni oli nyt keskittyä tuohon vihaan.

Olen kertonut useille ihmisille vihalistastani ja saanut erilaisia kommentteja. Joku hätkähti listani nimeä. Sanoi sitä kovin voimakkaaksi. Sen pitää ollakin vahva, jotta se pystyy pitämään sisällään niitä tunteita, mitä en halua pyörittää päässäni ja mielessäni aamuyön pimeinä tunteina. Tiedätte sen tunteen, kun joku asia jää harmittamaan tai joku tekee jotain, mikä saa vihastumaan tai ärsyyntymään. Sitten pyörität sitä asiaa ja sen herättämää tunnetta ja asia kasvaa sisälläsi vielä isommaksi. Joskus saattaa jopa tulla kärpäsestä härkänen. Tällöin astuu vihalista kuvioihin. Oikeastaan välttämättä ei ole kyse edes vihasta vaan ennemmin ärsyyntymisestä, loukkaantumisesta ja vihastumisesta sekä niiden vastapainona asioista, jotka saavat iloiseksi ja yllättävät positiivisesti.

Kännykässäni on muistio, jossa kymmenkohtainen listani on. Aluksi laitoin listalle vain negatiivisia asioita. Listalle pääsivät niin pöydälle unohtuneet muruset/pussinsulkijat (tästä on tullut ihan vitsi meidän perheessä niin monia vuosia olen niistä rähjännyt) kuin lasten noudattamattomat säännötkin sekä muut ärsyttävät asiat. Ehkä ne asiat nyt eivät aivan tuota luokkaa ole, mutta siinä vähän esimerkkiä. Kun ne on kirjattu listaan, niitä ei tarvitse enää pyörittää päässä eikä elämä pyöri negatiivisten asioiden ympärillä. Helposti elämä nimittäin jumittuu negatiivisten asioiden ympärille etenkin kun ilmassa on runsaasti teiniangstia. Ei enää tulekaan nähtyä niitä hyviä asioita ollenkaan vaan jäädään negatiivisuuden kierteeseen.

Koska koen kuitenkin olevani positiivinen ihminen, aloin lisätä listaan myös mukavia asioita, jotka toivat hyvän mielen. Täytin listaa lopusta alkuun ikävillä, vihastuttavilla asioilla ja alusta loppuun mukavilla, iloisilla asioilla. Tavoite olisi, että mukavat asiat pystyisivät 'syömään' negatiiviset asiat. Ihan konkreettisesti olen kokenut tämän listan auttavan.

Olisko sulla käyttöä tällaiselle listalle? Kuulen mielelläni kommentteja, jos päätät kokeilla!

Veden valta

 Selasin tässä blogiani ja totesin, että nimestä huolimatta en ole sitten remontin kirjoittanut mitään tuosta fyysisestä tilasta, jota kodiksi kutsutaan. Viimeinen postaushan aiheesta on sieltä poreallaslaatikon varjosta. Yläkerran WC ja alakerran saunatilat valmistuivat Pääsiäisen tienoilla monen mutkan jälkeen. Miehelleni hehkutin, että kauankohan kestää se vaihe, kun suihkun alla vaan nauttii ja on ällöttävän tyytyväinen lopputulokseen.

alakerran pesutila

ei ihan palmu

yläkerran wc

se poreallas

No, eipä sitä kauaa kestänyt. Varmaan joku Mr Murphy istui taas jossain räystäällä ja päätti vähän pistää kapuloita rattaisiin. Kesäloman päätteeksi saimme jokaisen mökkiläisen kammotuspuhelun kotoa. Se oli heinäkuun viimeinen tiistai. Kotona oli ollut vesivahinko. Perjantaina olin käynyt kotona ja silloin oli kaikki kunnossa. Kotivahtina ollut esikoiseni löysi sitten tiistaina kodin veden vallassa. Vesi on siitä metka kaveri, että se menee koloista, missä koloa ei edes ole.

Vesi oli ehtinyt tuhota osan keittiökaapeista, yläkerran lattiat sekä tapettien alaosan. Siitä se oli jatkanut matkaa alakertaan tuhoten täysin kuopuksen huoneen sekä kodinhoitohuoneen. Eipä tuo vesi kunnioittanut asunnon rajojakaan vaan livahti vielä naapuriinkin. Siitä alkoi sitten massiivinen raivaus- ja purkutyö. Vahingoittumattomina säilyneet huoneet täyttyivät muiden huoneiden tavarasta. Jo alkumetreillä vakuutustarkastaja ilmoitti, että asunnossa ei voi asua eli muutto edessä. 

Kiitos somen voiman ja ihanan tuttavan saimme vuokrattua nämä ihanat maisemat toivottavasti koko remontin ajaksi. En ole ikinä ollut niin kiitollinen kuin silloin, kun sain tarjouksen näihin maisemiin muuttamisesta.

Tuosta päivästä on nyt kulunut pian kaksi kuukautta. Siitä asti on kuivattu, kuivattu ja kuivattu. Moni ihminen on minua lohdutellut sanomalla, että ajattele miten ihanaa saada uusi keittiö. Voin kertoa, että se ei lohduta yhtään - ei yhtään. En olisi halunnut uutta keittiötä. Olin täysin tyytyväinen n. 12 vuotta sitten remontoituun ja meidän pitkien ihmisten mittoihin tehtyyn keittiöön. Rakastin meidän vastamaalattuja 'tutu' -sävyisiä seiniämme eteisessä ja rappukäytävässä. Ihailin uusia väliovia, jotka asennettiin vuosi sitten. Kodinhoitohuoneemme oli toimiva kuuden metrin kaappitiloineen. Nyt vain toivon, että saan ne ennalleen. Tottapuhuen en edes tarkalleen muista, millaiset uudet kaapit tilasimme. Mutta jos remonttimiehet aikovat pystyttää keittiökaapit vähänkin alemmalle tasolle kuin aiemmat, nousen barrikaadeille ja seison vaikka vieressä vahtimassa, että ne ovat oikealla tasolla. Olen suunnitellut jo leiriytyväni lattialle, jos tarve vaatii. 

Mutta ihan vielä ei tarvitse leiriytymisvälineitä kaivaa esiin, koska tällä hetkellä paikassa nimeltä koti näyttää tältä...

yläkerta

alakerta

Mutta ehkä siitä vielä tulee KOTI <3

Elämä on valintoja

"Elämä on valintoja" on lausahdus, jota aika usein toistelen. Etenkin teini-ikäiset kuulevat tämän usein, kun he haluaisivat pohjattoman rahapussin, kuun taivaalta ja kaiken muun siinä sivussa. Elämässä joutuu jatkuvasti valintojen eteen niin niiden pienten arkipäiväisten asioiden kanssa kuin isompienkin asioiden kanssa. Joskus on parasta jättäytyä elämän virtojen kuljetettavaksi ja mennä kelluntatekniikalla vaikka sitten siitä, mistä aita on matalin (tämän opin Diakoniaopistossa eräältä opettajalta terkkariopintojen aikaan). Toisinaan pitää taas tarttua tiukasti härkää sarvista ja päättää itse, mihin suuntaan haluaa jatkaa. Joskus pitää valita huonoista vaihtoehdoista vain pienin paha. Jokaisesta valinnasta joutuu itse kantamaan vastuun (ellei onnistu sysäämään sitä jonkun muun leveäharteisen kannettavaksi).

Nuorena tyttönä minulla oli kaukainen sukulaistäti, kenen luona kävimme ajoittain kyläilemässä. Häneltä olivat sanat hukassa afasian seurauksena. Käytössä oli vain joitakin sanoja, joista oli tullut hokemia. Mieleen on jäänyt hänen lämmin kädenpuristuksensa ja lausahdus "Päivi pääsi", kun hänelle kerrottiin silloisia kuulumisia haluttuun lukioon pääsystä, opiskelupaikan saannista sekä myöhemmin työpaikasta. Silloin tuntui kuin mukana olisi ollut onnenkantamoinen, mutta kyllähän noiden välietappien eteen töitä tehtiin.

Vähän päälle kolmekymppisenä jouduin tekemään yhden elämäni suurimmista valinnoista, kun päädyin avioeroon silloisesta miehestäni, muutin täysin vieraalle paikkakunnalle ja sen myötä muuttui tietysti myös työpaikka. Kaupan päälle tuli uusi mies, erilainen elämä ja uusperhe. Toisen suuren valinnan tein vajaa kaksikymmentä vuotta myöhemmin, kun jätin päivätyöni vanhainkodissa osastonhoitajana ja ryhdyin kasvatusalan ammattilaiseksi (kuten eräs opettaja lastemme koulussa asian esitti) täysipäiväisesti eli perhehoitajaksi. Luovuin päivätyöstä, viikonloppuvapaista, pitkistä lomista ja työyhteisöstä. Sain vapauden organisoida päiväni haluamallani tavalla vaikka niitä vahvasti rytmittävätkin lasten tarpeet. Kumpaakaan isoa päätöstäni en ole katunut, mutta eivät ne silti ole olleet helppoja päätöksiä.

Kysymys on siitä, minkä asian kukin laittaa etusijalle. Pitää siis vain tietää, mikä minulle on tärkeää. Ihailen niitä ihmisiä, jotka matkustavat paljon ja katselen reissukuvia mielelläni facebookista. Itse laitan etusijalle arjen sujuvuuden ja pienet mukavuudet - onnen muruset. Välillä kuulee katkeransävyistä ihmettelyä "Miten niillä on varaa?". Tämänkaltaiset lausahdukset liittyvät usein naapurien/tuttavien matkusteluun tai suurempiin hankintoihin, mihin jollakulla tuntuu olevan enemmän varaa kuin toisilla.

Tietysti joillakin ihmisillä on vain yksinkertaisesti rahaa enemmän käytössä kuin toisilla, mutta enimmäkseen kyse on valinnoista. Jotkut ihmiset ovat ilmiömäisiä sentinvenyttäjiä. Toisille ei riitä mikään. Jotkut joutuvat elämään hyvin pienin varoin ja pärjäävät silti, toiset syrjäytyvät ja putoavat kelkasta. Toiset loukkaantuvat ja katkeroituvat, kun eivät saa kaikkea mitä haluavat, toiset taas ovat tyytyväisiä pieneenkin.

Jotkut uskovat unelmakarttoihin ja tavoitteiden sanomiseen ääneen. Toiset uskovat vain kovaan työhön. Itse olisin taipuvainen uskomaan, että elämä on näiden kaikkien kombinaatio. Välillä kuitenkin mietin, valitaanko tässä itse vai ajaudutaanko läpi elämän - toiset kultalusikka suussa, toiset ilman.

Minä uskon, että tavoitteet on hyvä tiedostaa, laittaa itselleen ylös tai vaikka sitten sanoa ääneen. Toisinaan tavoitteet myös muuttuvat matkan varrella kuten elämäntilanteetkin. Kirjoitimme mieheni kanssa vuosia sitten leikkimielistä kymmenvuotissuunnitelmaa. Kirjasimme siihen niin omia toiveitamme kuin myös lapsille kaavailemaamme tulevaisuutta (ihan siis hymyssäsuin - ei mitään sovittuja avioliittoja). Jälkeenpäin on ollut hauska katsoa, menikö se nyt yhtään sinnepäinkään.

Valinnoista huolimatta tai niistä johtuen....
                                                              

Forrest Gump

Hiekkalaatikkoleikkejä

Urani hiekkalaatikkoleikkijänä on kestänyt jo liki 30 vuotta. Toki siinä on keskeytyksiä ollut välillä, mutta aina olen näköjään sinne palannut. Olen itsekin ollut hiekansyöjänä reilut 50 vuotta sitten. Silloin tuli kokkailtua jos minkäkinlaista kakkua ja soppaa sekä rakennettua linnoja vallihautoineen. Keitoksia piti aina myös maistella - sekä omia että kaverien.

Näitä varhaisia hiekkalaatikkokokemuksiani olen pyrkinyt hyödyntämään myöhemmissä laatikonreunusistunnoissani. Vähän harmittaa toisinaan, jos rakennelmiani sabotoidaan pienempien ihmisten toimesta tai heidän näkemyksensä lopputukoksesta on erilainen kuin omani. Mittava kokemuksi ja runsaat ikälisäni eivät tunnu tekevän vaikutusta kanssarakentajiin.

Hiekkalaatikko on hyvin sosiaalinen paikka. Siellä lapset opettelevat tulemaan toimeen ikätoveriensa kanssa, neuvottelemaan lapioiden ja ämpärien lainasta sekä kohtaavat pettymyksiä hiekkalaatikkotallojien toimesta. Äidit, perhepäivähoitajat, mummot, kumminkaimat ym. seuralaiset verkostoituvat samanaikaisesti keskenään. Hiekkalaatikolla olen luonut pitkäänkestäneitä ystävyyssuhteita, kuullut nettiputiikkien alemyyntitärpit, vaihtanut ruokaohjeita sekä saanut suosituksia parhaasta autokorjaamosta. Keskustelut eivät siis rajoitu vain Maijan kuivaksiopetteluun tai Pekan sormiruokailun sujumiseen. Siellähän on vain aikaa pilttien kirmatessa aktiviteetista toiseen. Kännykkäaddikteja siellä ei juurikaan näy. Itse taidan olla pahin someilija porukasta.

Aikataulutus on tärkeää tässä hommassa. Vanhimmat lapseni olivat aikaisia aamuherääjiä. Melkoinen kulttuurishokki iltavirkulle äidille. Niinpä olimmekin usein piinallisen aikaisin hiekkalaatikolla kopsuttelemassa "tule hyvä kakku, älä tule paha kakku". Nykyään saavumme leikkikentälle hiekkaleluarsenaalimme kanssa keskimääräistä myöhemmin. Tämä aiheuttaa sen, että kaverit haihtuvat ennen meitä.

Kaikenkaikkiaan hiekka on hieno elementti. Miten mahtavia ovat Yyterin tai Kalajoen hiekkadyynit. Miten paljon kaikkea hiekasta voi tehdä sen lisäksi, että sen parissa on pienten ihmisten kanssa vietetty tuntikausia. Ei ole siis ihme, että Ylekin uutisoi viimevuonna hiekan loppuvan, kun sitä upotetaan tonneittain mereen, jotta saadaan rakennettua keinotekoisia 'palmusaaria'. Mistä me sitten rakennamme linnoja, jos hiekka loppuu?