Aikasiepot

Kännykkä (lat. Cellular phone) on Aikasieppoihin kuuluva heimo, johon lukeutuu useita alalajeja. Kännykät talvehtivat Suomessa. Erilaisilla somekanavillaan, sähköpostiin kilahtavilla viesteillään, uutisilmoituksillaan ja peleillään se houkuttelee luokseen kuin kirkas kukan väri kimalaista. Se on täysin kesy ja viihtyykin mielellään ihmisen käden lämmössä. Se pitää, kun sitä sormin hyväillen hipsutellaan. Tällöin se kujertaa mitä erilaisempia ääniä.

Aikasieppojen kanssa kuluu helposti tunti jos toinenkin. Ajan määre 'ihan kohta' saa aivan uuden merkityksen näiden vekkulien kanssa puuhastellessa.

Teinien on todettu selviytyvän parhaiten tasapainoilusta Aikasielppojen kanssa. Monet aikuiset eivät kykene vastaavaan multitaskaukseen. Esimerkiksi tiskikoneen tyhjennys (mikäli teini joskus tästä puuhasta tavataan) onnistuu loistavasti Aikasiepon tuottamaa räppiä korvanapeista kuunnellen ja samalla ystävien kanssa snäppäillen.

Aikuisten iltakin sujuu rattoisasti sohvalla Aikasiepon kanssa. Siepon tarjoamat asiapitoiset tutkimukset aiheesta 'ole aidosti läsnä lapsillesi' on pakko juuri sillä hetkellä lukea Aikasiepon niitä tarjotessa vaikka Maija-Matti olisi jo viisi kertaa yrittänyt kertoi, miten Pekka-Ulriika tönäisi häntä koulussa. Lapsen peliaikahan Aikasiepon kanssa meni jo umpeen.

Mutta kuka vahtii aikuisen peliaikaa?

Erilaisia ihmisiä

20-vuotispäivän lähestyminen nostaa  pintaan nostalgisia muistoja, ajatuksia viimepäiviltä, kohtaamisia ja niiden herättämiä tunnelmia. Kaksikymmentä vuotta siis siitä, kun piskuinen muuttokuormani saapui Tuusulaan tupakkatehtaan hoodeille. 20 vuotta myös saman miehen lakanoissa :) Jokusen päivän voisin ehkä vaihtaa pois, mutta edelleen sanoisin "tahdon".

Olen monelle sanonutkin, että oudointa uudelle paikkakunnalle tulossa oli, kun kaupassa käydessä ei näynyt yksiäkään tuttuja kasvoja. Vähitellen niitä kuitenkin alkoi tulla, ensin työn sitten lasten ja harrastusten kautta. Nykyään saakin sitten kauppareissulla ja vaihtaa useammatkin kuulumiset. Erilaiset ystävät ovat rikkaus. Toiset ovat olleet mukana sieltä lastentarhasta asti ja jotkut ovat tulleet rinnalle vasta myöhemmin. Näitä ajatuksia herätteli viikoloppuna tapahtumat, joihin osallistuimme. Sen lisäksi, että niissä oli oikein mukavaa, tuli tavattua monia tuttuja ja vaihdettua kuulumisia.

Ystävien lisäksi sitä kohtaa päivittäin useita ihmisiä, jotka vain viuhahtavat ohi jättämättä sen pysyvämpää jälkeä. Etenkin lasten ja koirien kanssa kulkiessa, saattavat aivan vieraatkin ihmiset ryhtyä juttusille. Tässä eräänä päivänä olimme matkalla kirjastoon, kun seuraamme lyöttäytyi naisihminen, joka aloitti jutun talvitakistani. Hän kertoi saavansa siitä inspiraatiota seuraavaan maalaukseensa. Tuolla muutaman sada metrin matkalla hän kertoi harrastuksistaan, perheestään ja ehti myös tiedustella minun ikääni. Samalla reissulla kotiinpäin tullessa seuraamme lyöttäytyi mieshenkilö, joka kertoi meille viidestä kissastaan.

Kannattaa siis pitää silmät avoimina - seuraava vastaantuleva ihminen voi olla uusi ystäväsi!

Alkavan viikon ruokalistan tuunausta

Ajattelin alkavalla viikolla vähän tuunata meidän kiertävää listaa ja samalla tehdä jo ruokatilausta. Kävin tänään lasten kanssa ruokakaupassa ja vaikka kasseja oli vain kaksi, niin kyllä se tuntui niin vastenmieliseltä niitä roudata, kun on tottunut nyt siihen, että ruoka tulee kotiin asti. Tästä kirjoitinkin jo aiemmin täällä. Toinen syy tuunailuuni on se, että karsin noita kotimaisia viljoja nyt hetkeksi pois meidän ruokalistalta, jos niin selviäisi yhden perheenjäsenen vatsavaivojen syy. Olen myös jo vähän kyllästynet tekemään noita samoja juttuja vaikka niitä aina tulee hippasen erilailla tehtyäkin.

Tässä meidän alkuperäinen listamme tälle alkavalle viikolle:

• Kalapuikot
• Kanankoivet (tämä jää pois, koska se nyt vaan ei käy, että liha koskettaa luuta...  siis teinien mielestä)
• Pasta bolognese
• Kasvissosekeitto
• Nakit ranskalaisilla

...ja tässä tuunattu lista:

• Koskenlaskija-uunikala
• Kasvis-Broilerivuoka (vähän tosin saatan muuntaa ohjetta)
• Carbonara-pastavuoka (etukäteen jo tiedän tämän aiheuttavan kitinää ja natinaa...)
• Kasvissosekeitto on meillä lasten herkkua, joten sitä en lähde muuttamaan. Siihen tulee bataattia, omppua, sipulia, porkkanaa... makua pehmentämään luultavasti jotain tuorejuustoa, ehkä loraus kermaa. Mausteeksi kasvisliemikuutio, suolaa ja mustapippuria sekä tietty inkivääriä. Kerman saatan myös korvata kookoskermalla. Täältä löytyy perushyvä ohje bataattikeittoon, jota voi sitten oman maun mukaan muunnella.
• Nakit ja ranskalaiset.... no, mitäs sitä tuunaamaan... helppoa mättöä!

Tervetuloa arki ja uusi viikko! Mut tänä iltana tehtiin kuitenkin pizzaa - kullekin toiveidensa mukaan!

Kaamosmasennus uhkaa - onko suklaata tarpeeksi?

Syksy saapuu. Illat pimenevät yhä aikaisemmin. Valoisa aika lyhenee. Jos kävisin kodin ulkopuolella töissä, olisi kohta se aika, jolloin on pimeää töihin mennessä sekä töistä tullessa. Aluksi syksy tuntuu ihanalta vuodenajalta. Iltojen pimetessä saa sytyttää kynttilät. Puut pukeutuvat väriloistoon ja pudottavat
monenkirjavat lehtensä. Alkaa tehdä mieli askarrella syksyn lehdistä. Useimmiten lehdet löytyvät seuraavana kesänä jonkun random-kirjan välistä pieninä murusina hyvin prässäytyneinä.

Loppuvuoden pimeät kuukaudet menevät tässä pimeyden ihastelussa, tunnelmavalaistuksessa, sohvan nurkkaan käpertyneenä. Lämpöiset viltit kaivetaan esiin ja lapsetkin haluavat kuljettaa omia peittojaan sohvalle. Tällä hetkellä olen vilttien ostokiellossa johtuen saneerauksesta, jonka mieheni joutui vesivahingon jälkeen tekemään. Pahiten kastuneen kodinhoitohuoneen kaappien kätköistä löytyi muutama vuosien varrella hankittu viltti.

Marras-joulukuussa alkaa myös joulun suunnittelu lahjalistoineen ja jouluruokasuunnitelmineen. Meidän perheen lahjalista on pitkä, koska perhe on viimevuosina tupannut vain kasvamaan. Samalla yritetään ylläpitää joulun taikaa ja korvatunturin idylliä uskovat lapset joulupukkiin tai eivät. Jokainen ansaitsee satuhetkensä.

Mutta mitä tapahtuu, kun vuosi vaihtuu? Päivän pitäisi alkaa taas pidentyä. Sananlaskun mukaan loppiaisena pitäisi hullunkin huomata "Tapaninpäivänä on kukonaskelta pidempi ja Loppiaisena sen jo hullukin huomaa". Joko en ole riittävän hullu tai sitten kaamosmasennus on siinä vaiheessa jo tyrmännyt minut kanveesiin. Keväällä tuntuu siltä, että pimeys ei pääty ikinä.

Keski-Uusimaa -lehti kirjoitti jokin aika sitten kaamosmasennuksesta. Tunnistin kaikki oireet. Onneksi en ole yksin. Jutun mukaan 85% kärsii jonkinasteisista oireista. Oireita ovat mm. väsymys, mielialan lasku ja ruokahalun lisääntyminen. Itselläni tämä ilmenee lisääntyneenä sänkyvetoisuutena sekä suklaan kulutuksen kasvuna. Arjen realiteetit toki rajaavat näiden mielihalujen toteuttamista. Päivän mittaan sinne sänkyyn ehtii kovin harvoin pötköttämään ja lapsilla on erittäin tarkoiksi virittyneet korvat suklaakääreen avaamisen ääneen. Vaikka juuri aiemmin he eivät kuulleet kehoitusta astioiden laittamisesta tiskikoneeseen, kuulivat he silti suklaapatukan kääreen avautumisen asunnon toisessa päässä.

Kaamosmasennuksesta selviytymiseen lehtijuttu antaa joitakin vinkkejä. Kirkasvalolamppua en ole itse vielä kokeillut, mutta sen pitäisi kuulemma auttaa. Liikunta säännöllisesti harrasttuna sekä ihmissunteiden vaalimisen pitäisi myös auttaa. Itse uskon tuohon luonnon valoon ja jossain vaiheessa yritin järjestää reissuja valoisaan sellaisena hetkenä, joka auttaisi kestämään pimeyttä. Syksyinen reissu Toscanaan, vaikka mieleenpainuva reissu olikin, ei kuitenkaan antanut boostia enää kevättalvelle. Pääsiäisenä tehty reissu Pariisiin tuli kaamoksen kannalta liian myöhään, silloin valo oli jo palannut. Vuodenvaihteen reissu Fuerteventteventuraan auttoi jonkin verran. Jotenkin kai vaan pitää hyväksyä, ettei vireystila ole saama ympäri vuoden. Ajan järjestäminen ystävien tapaamiselle on tärkeää ja se antaa virtaa taas tuleviin päiviin. Se vain tuppaa aina arjen kiireessä unohtumaan samoin kuin parisuhteen valliminenkin. Jotenkin sitä vain humpsahtaa sellaiseen sosiaaliseen tyhjiöön, jossa ei ole aikaa itsensä hoitamiselle saati niiden tärkeiden suhteiden vaalimiselle.

Joten annetaan syksyn ja pimeiden iltojen tulla. Nautitaan kynttilän valosta, suklaasta ja ystävien seurasta. Koitetaan napata auringonvaloa mukaan, kun sitä on tarjolla. Ja röhnötetään sängyssä, kun siltä tuntuu!

Päivin Paras Kalakeitto

Ennen keittiön hyllyssä oli metrin verran keittokirjoja, leivontakirjoja, eri maiden ruokakulttuurista kertovia kirjoja sekä oppaita eri ruoka-aineiden hyödyntämiseen. Toiset kirjat olivat tahmaisia kovasta käytöstä. Suosikkiohjeiden sivu aukesi selaamatta. Mitä kulahtaneempi kirja, sitä paremmat reseptit se sisälsi.

Sittemmin google, erilaiset ruokasivustot ja -blogit ovat korvanneet keittokirjarivistöt. Myös ruokamaku on muuttunut. Enää ei peruna välttämättä ole se lisuke numero yksi - etenkään keitettynä kuoriperunana. Myös esimerkiksi silakka ja maksa ovat lähes vallan pudonneet meillä käytössä olevien raaka-aineiden listalta pois.

Usien noita ruokaohjeita tulee googlailtua, jotta saisi edes jotain uutta twistiä tuttuihin ruoka-aineisiin. Kun ruuan verkkokauppa toi kauniin lohifileen paperikääreessä (pelkäsin, että kala toimitetaan vakuumissa) aloin googlailla parasta kalakeittoa ikinä. Google listasi minulle mielestään parhaat ohjeet, mutta ilmoitti sanan 'ikinä' puuttuvan. Niinpä aloin itse tuunailemaan ihan peruskalakeitto-ohjetta. Tähän sanamuotoon olen päätynyt, kun löysin netistä lasagneohjeen, joka syrjäytti mieheni perheemme armoitetulta lasagnentekijän pallilta. Tämä jumalainen ohje löytyi Soppa365 -sivuilta.

Päivin Paras Kalakeitto

n. 1 l vettä
Kalaliemikuutio
suolaa
mustapippuria
6 isoa perunaa
2 isoa porkkanaa
1 isohko sipuli
pätkä purjoa
n. 700 g tuoretta lohta
sitruunapippuria
tilliä
n. 2 cm pala inkivääriä
kermaa maun mukaan

Vesi kiehumaan sopivan kokoiseen kattilaan (mulle käy usein niin, että joudun kesken homman vaihtamaan isompaan kattilaan) ja sillä aikaa perunat, porkkanat, sipuli ja purjo kuoritaan ja pilkotaan. Ne saavat kiehua hetken kattilassa ennen kalan lisäämistä. Aineet ovat listalla siinä järjestyksessä, kun niitä kattilaan viskoin. Jos haluaa tehdä helpomman version, voi tuoreen kalan toki korvata pakastelohikuutioilla tai pakasteseillä. Lopuksi ripsottelin joukkoon vielä sitruunapippuria ja tilliä sekä raastoin inkivääriä. Kun keitto on valmista, lorottelin joukkoon kermaa suunnilleen desin verran ehkä vähän reilumminkin. Hyvää tuli!

Onko sulla hammaslääkärikammoa?

Asuin lapsuuteni Reposaaressa, joka on pieni saari Porin edustalla. Se oli silloin aktiivinen kyläyhteisö, joka vietti siestaa keskipäivällä ja tarjosi rauhallisen asuinympäristön. Minulle on jäänyt hyvin idyllinen kuva elosta siellä lukuunottamatta bussimatkoja Poriin. Silloin voin aina pahoin ja usein tuli laatattua viimeistään sille kuuluisalle torille, missä ihmisiä vedellään pitkin toria pärekopassa ("Ko tulet Porrii, su pannaa pärekorrii ja veretää pitki Pori torrii"). Tämä oli pieni alustus, koska idyllissäkin on peikkonsa...

Hammaslääkärikäynnit hoidettiin Pihlavassa. Se oli tuplakaamea kokemus, koska sinne mentiin porukalla linja-autolla. Silloin ei puhuttu pelkopotilaista tai puuduteltu. Se oli suoraa toimintaa. Luulen kuitenkin, että minun hammaslääkärikammoni on joko synnynnäistä (voiko sellaista olla?) tai sitten se on saanut alkunsa ennen kouluikää. Itse en muista varhaista hammaslääkärikokemustani, mutta minulle on siitä kerrottu tarinaa. Kun en suostunut suutani aukaisemaan, oli hammaslääkäri kysynyt jotain ja vastatessani työntänyt kiilan suuhuni. Tätä on kerrottu naureskellen - ikävä kyllä!

Nuo kouluaikaiset hammaslääkärikäynnit ovat kai suurimmalle osalle ikätovereitaan olleet epämieluisia. Vai olenko väärässä? Minun kohdalleni ei ainakaan koskaan sattunut hammashoitajaa tai -lääkäriä, joka olisi erityisesti pyrkinyt tekemään tilanteesta miellyttävän saati siedettävän.

Aikuisiällä ryhdyin tätä pelkoani vasta työstämään itsekseni. Pelkäsin, että siirrän pelkoni lapsilleni. Mietin, johtuuko pelko alhaisemmasta kipukynnyksestä vai voiko toisilla olla tuntohermot jotenkin enemmän pinnalla suussa? Aloin pyytämään aina puudutuksen (mikä tarkoitti noin kolmea puudutusampullia) ja kerroin jo heti kättelyssä, että minua pelottaa. Se helpotti ainakin itseäni. Minulla on myös aina käsipyyhepaperimytty käsissä, jota saan pusertaa. Kokeilin myös esilääkitystä, mutta siitä luovuin jokusen käyttökerran jälkeen. Samanaikaisesti, kun itse työstin asiaa, alettiin hammaslääkäreissä huomioida pelkopotilaita enemmän.

Pelkästään hammaslääkärissä leijuva haju laukaisee minulla pelkoefektin. Onneksi iän myötä olen oppinut sitä käsittelemään erilaisin keinoin ja pystyn näin ollen tyynesti lasten kanssa siellä käymään, istumaan vierellä ja tsemppaamaan. Tietoisesti pidän silloin oman pelkoni taka-allalla. Samalla ihailen lapsiamme, jotka tyynesti istuvat hammaslääkärin tuoliin. Arvostan ammattilaisia, jotka osaavat nykyään hienosti huomioida nämä lapsipotilaat. Jaksavat kerta toisensa jälkeen selittää ja tsempata. Hyvin kriittisesti suhtaudun niihin ammatinharjoittajiin, jotka keskenään puhuvat omia asioitaan lapsipotilasta hoitaessaan. 

Omia selviytymiskeinojani olen toisillekin yrittänyt tuputtaa, mutta ne eivät ehkä toimi kuin itselläni. Ennen käyntiä arvioin sen keston ja suhteutan sen sen koko elämääni. Miten mitätön aika puolituntinen on reilun  50 vuoden elämänuralla. Vaakakupissa on paljon hyvää ja tuokio epämiellyttävyyttä ja pieni hetki kipua. Saatan myös etukäteen miettiä, mitä teen hammaslääkärikäynnin jälkeen ja keskittää ajatukseni siihen. Aina nämä eivät toki toimi, jos käynti venähtää kaksituntiseksi eikä edes lopputulos ole se, mitä oli suunniteltu.

Pelkästään kirjoittaessani tätä kämmeneni hikoavat. Onko sinulla vastaavia kokemuksia ja miten olet selviytynyt niistä?

Hammaspeikon herkkua

Olenko joskus ollut oikeassa?

Kävimme lasten kanssa tässä eräänä aamuna pukeutumiseen liittyvän keskustelun. Muistan käyneeni samankaltaisen keskustelun lähes joka vuosi vajaan kolmenkymmenen vuoden ajan siinä vaiheessa, kun ilmat viilenevät ja ulkona ei minun mittapuuni mukaan tarkene enää t-paidalla. Kehotin lapsia laittamaan ylleen hupparit ja sen lisäksi takit. Minulla oli hyvät argumentit asialle. Vaatteita on helppo vähentää, mutta jos on liian vähäisissä vaatteissa, on peli sitten pelattu. Tunnuin kuitenkin jääväni alakynteen tässä keskustelussa, joten viimeisenä oljenkortena käytin kysymyksen "olenko joskus ollut oikeassa tässä asiassa?". Se tehosi - ihme kyllä! Ilmeisesti mieleen muistuivat jotkut vilusta värjötellyt välitunnit.

Joskus muulloinkin tuntuu, että olisi kätevää, kun omaa elämänviisautta voisi jossain määrin kipata jälkipolvelle. Eihän se heille tietenkään kelpaisi. Eihän se seuraavan polven viisaus ole itsellekään kelvannut. Tuntuu toisinaan vaan niin turhauttavalta, että jokaisen sukupolven on hakattava päätä seinään samoissa asioissa, missä on omaa päätään jo kolhinut. Toisaalta maailma myös muuttuu ja haasteet sen myötä. Tämän päivän lapset painivat aivan erilaisten asioiden kanssa kuin me samassa iässä.

Alle kouluikäisenä keräsin ensimmäisiä elämänviisauksia lastentarhassa muka-askarrellen hienoja töitä, jotka päiväkodin tädit oikeasti tekivät. Äidilläni on niitä vieläkin tallessa. Opin ehkä silloin ensimmäiset oppini laumassa toimimisesta. Alakouluikäisenä kirmasin aidan ali kouluun, joka oli tien toisella puolen. Kaverit haettiin ovelta kysymällä ei kännykällä soittamalla. Jos jollekin piti soittaa, numero muistettiin ulkoa - samoin kymmenen käskyä ja kertotaulu. Yläkouluikäisenä opin kaventamaan housun lahkeita, koska piti olla pillit. Silloin tuli myös ekat tv-pelit, joiden piti pilata tv:t - ei pilannut. Mitä tästä nyt sitten voi siirtää tähän päivään?

Mutta jos nyt vielä palataan tuohon lastenkasvatukseen ja sen hallitsemiseen niin voin kokemuksesta sanoa, että siinä hommassa ei tule ikinä valmiiksi vaikka yrittää näitä muka-viisaita neuvoja jaella. Joskus sitä silti erehtyy kuvittelemaan olevansa niin viisas ja etenkin sillä elämänviisaudella kyllästetty. Näistä asioista olen jo viimevuonnakin postannut pohdintojani. Täältä voit käydä niistä lukemassa. Aina, kun kuvittelet olevasi fiksu, jostain takavasemmalta tulee joku ylläri ja tunnet taas olevasi täysi tampio. Kuvittelet olevasi hyvä lastenkasvattaja ja tulee Mr Elämä ja vetää sinut kölin ali ihan vaan opetusksena ettet nyt luule itsestäsi liikoja #olensentäänniinmontalastakasvattanut