sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Kyllä se etenee

Viimeinen päivä heinäkuuta alkoi meidän perheemme painajainen, kun saimme kotoa mökille puhelun kotonamme sattuneesta vesivahingosta. Painajainen on ehkä liian voimakas sana, mutta ei tämä miellyttävääkään ole ollut. Olen koittanut lohduttautua sillä, että tulipalo tai perheenjäsenen vakava sairaus olisi ollut vielä pahempi. Puhelun tullessa en itseasiassa ollut mökillä vaan Ratsula tavaratalossa juttelemassa hyvän ystäväni kanssa. Tämä oli sarjassamme niitä 'missä olit silloin...'

Nopeasti saimme onneksi tilapäisasunnon, kiitos somen ja erään supersydämellisen tuntemani ihmisen. Koulun alkaessa olimmekin siis 4 km päässä koulusta entisen muutaman sadan metrin matkan sijaan. Siitä alkoi päivittäinen koulurallini (matkaa kertyi yhteensä 1 608 km).

Remontti venyi ja venyi. Ihana vuokranantajamme jousti ja antoi meidän asua siellä yli sovitun ajan. Kolmen kuukauden ja viikon jälkeen ilmoitimme tulevamme kotiin oli remontti valmis tai ei.

Viimetorstaina kaikkien työmiesten järkytykseksi saavuimme kapsäkkiemme kanssa. Sähkömies pyöritteli päätään. Saimme jokaiselle kaivettua jonkinlaisen poteron, johon itsensä oikaista. Toinen uusista jääkaapeista kaivettiin laatikosta ja saatiin hurisemaan pienimmän huoneeseen (jota tosin Elli nyt tilapäisesti käyttää). Mikro, vedenkeitin ja paahdin löysivät paikan uutukaisen WC:n pöytätasolta. Onneksi pidin pääni ja vaadin pitkän pöytätason sinne. Kelpaa nyt maksalaatikkoa lämmitellä.

Viikonlopuksi pakenimme kuitenkin mökille, jotta saimme paistettua ihkaoikeita lättyjä, pestyä pyykkiä ja juotua vettä hanasta oikeasta lasista.

Päällimmäisenä on kuitenkin tunne, että on se mukava olla kotona. Mökiltä tultuamme saimme raivattua olohuoneeseen sen verran muuttokuormalta ja raksamiesten roinalta tilaa, että siihen mahtui pöytä tuoleineen. Sähköä ja vettä ei keittiö/olohuonekompleksiin tule vieläkään (ehkä alkuviikosta - eli eikös se ole ennen keskiviikkoa?), joten huomaa kynttilät (jotka sain kaivettua muuttokuormasta. Sytkäriä ei löytynyt).

Olohuone oli saanut myös listat kahdelle seinälle. En oikein ymmärrä tätä säästäväisyyttä listojen asentamisessa, mutta käsityskyvyssäni on puutteita, kun puhutaan remontista tai puutarhanhoidosta.

Keittiö oli saanut kaapit seinilleen. Tosin yläkaappien ovet puuttuvat - tulevat joulukuun alussa jälkitoimituksena. Kuka sitä nyt kaikkea kerralla haluaisikaan - ei makeaa mahan täydeltä. Ihanat punaiset välitilalaattamme olivat myös loppuneet kesken, mutta saihan siitä nyt vahvistuksen sille, että valinta oli oikea.

Viikonlopun aikana Ellin huone oli saanut maalit seiniin ja vinyylit lattiaan. Lattialistoista puuttui myös puolet sekä huoneesta ovi. Huone oli myös täytetty raksamiesten kamppailla, joten se suunnittelemastani sisustuksen aloittamisesta (pommitin koko kotimatkan teiniämme auton etupenkiltä takapenkille Pinterestin sisustuskuvilla ja Ikean huonekaluvaihtoehdoilla).

Kodinhoitohuone oli saanut laatat lattiaan. Saumaus tapahtuu tiistaina. Meillä on oikein mukava entinen porilainen rouva ollut tätä hommaa tekemässä. Porilaisuus helpottaa asioista sopimista. Ei ole kielimuuria.

Eteisen lattian vinyylit olivat loppuneet kesken eli pakastin jatkaa oloaan pesuhuoneen nurkassa (siinä, missä palmun pitäisi nököttää).

Tänään päästiin sentään reilun neljän kuukauden tauon jälkeen uudenkarheasta saunastamme nauttimaan isännän kanssa. Saunan ovi oli alkanut käyttämättömyyttään valittamaan - kukapa ei olisi.

Perjantaina meille vaihdettiin myös parvekkeen ovi ja ulko-ovi (tämä oli listalla 'tehdään nyt samalla, kun...'). Entiset kun olivat energiataloudellisesti melko hataria. Tämä kävi tosi ammattitaitoisesti ja tehokkaasti Pihlan miehiltä. Tätä tosin edelsi se, että posti kadotti ovemme. Asentaja ehti jo pari kertaa kysellä ovien perään. Postista tuli pyyntö toimittaa heille kuvaus paketin ulkonäöstä. Noh, ne painoivat 200 kg, että ei ihan huku Elloksen vaatepakettien väliin. Loppu hyvin, kaikki hyvin! Ovet löytyivät ja ovat paikallaan. Lukkoseppäkin saatiin toisella puhelinsoitolla paikalle, kun se homma ei taas kuulunut Pihlan miehille.

Jokatapauksessa huomisaamuna lapset saavat syödä aamupalan pöydässä. Saatan jopa sytyttää kynttilät, jos löydän tulitikkuja. Tämä on arjen luksusta!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti