keskiviikko 1. kesäkuuta 2022

KesäYön Hullutus

 Blogi on taas pitkään saanut olla hiljaa, eikä nytkään ole mitään painavaa sanottavaa. Tai olisi varmaan painavaa sanottavaa, mutta pitäydytään nyt kuintekin näissä mukavissa asioissa. Eilen meillä kokoontui taas ihana neulepiirimme vähälukuisena, mutta kuitenkin kokoontui.

Kesän kunniaksi tein mansikkakakkua. Väliin laitoin maustettua mansikkarahkaa kermavaahtoon sekoitettuna. Samaa sörsseliä tuli päälle. Väliin laitoin mansikan lisäksi mansikkahilloa. Ihan hyviä nuo ulkolaisetkin mansikat. Kotimaiset ovat vielä vähän turhan kalliita.



Neulepiirissä sitten kuulin KesäYön Hullutus -tempauksesta ja pitihän siihen lähteä mukaan. Ryhmä löytyy Ravelrystä, joka on neulojien paratiisi ja yhteinen alusta kaikelle kivalle tekemiselle. Tämä projekti on juuri sellainen, mitä olen kaivannut. Kesäkuun ekasta päivästä juhannukseen (24 päivää) aloitetaan päivittäin yksi käsityö tai saatetaan valmiiksi vanha keskenjäänyt ufo. Heinäkuun loppuun mennessä kaikki aloitetut/jatketut pitäisi olla valmiina. En lähde tähän mitenkään ryppyotsaisesti, koska olen lähdössä mukaan myös Kyjyyn (siitä lisää myöhemmin), mutta jos joitakin vanhoja käsitöitä saan eteenpäin niin olen iloinen. Päivitän tätä postausta sen mukaan, kun työt etenevät ja lisään kuvia tuotoksista. Tänään kaivoin käsityökassin pohjalta yhdet lasten sukat työn alle!

Tähän päivitän listaa, mitä töitä olen aloittanut:

1.6. keskeneräiset lasten villasukat, jotka olivat jääneet ufoiksi. Luotan, että ne vähitellen valmistuvat vaikka välillä piti vähän purkaa...


2.6. toiset keskeneräiset sukat löytyivät yhdestä lankalaatikosta. Onneksi varret oli jo tehty, koska en olisi muistanut tätäkään mallia.

3.6. Säkylä-huivi oli niin kauan kesken, että unohdin ohjeenkin. Onneksi on neulepiiriläiset ja niin huivini on taas työn alla.

4.6. sukat tänäänkin


5.6. Halusin aloittaa jotain uuttakin. niinpä puikoille nousi Liljan lankakaupan Pauliinan ohjeella Muhku-pipo. Äiti haluaa tällaisen talveksi.

6.6. Aloitin toisen Muhku-pipon ja siirsin molemmat samoille pyöröille, että saan loopattua molempia samalla


7.6. Torkkupeitto ohjeen ostin kauan sitten. Lankaakin lopetettiin jo valmistamista. Sain sitä onneks hamstrattua lankakirppiksiltä.


8.6. Äidin kanssa yhteistyössä sukat. Äiti teki suorat osat, minä kantapäät ja kavennukset. Nyt tosin äidin lähtiessä kotiin sukkien loppuun saattaminen jää mulle.



9.6. vuonna 2019 aloin tehdä novita-lehden ohjeella pitkää neuletakkia... ja yhä teen sitä.


10.6. neuletakkitekeleen kanssa samasta kassista löytyi yllättäen jälleen yhdet sukan tekeleet


11.6.

12.6.

13.6.

14.6.

15.6.

16.6.

17.6.

18.6.

19.6.

20.6.

21.6.

22.6.

23.6.

24.6. Juhannusaatto


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti