Äitiys eri näkökulmista

Noin 35 vuotta sitten olin ensimmäistä kertaa äitiyden porteilla. Olimme vuotta aiemmin muuttaneet rivarikaksioon silloisen puolisoni kanssa. Podin vakavaa pesänrakennusviettiä ja vauvakuumetta. Koin onnistuneeni tehtävässäni matkalla äitiyteen, kun raskaustesti noin vuoden kuluttua näytti positiivista. Hurmiossa hommasimme kaikki härvelit imetystyynystä syöttötuoliin (silloin ei onneksi ollut vielä tuttipullojen kuivaustelineitä. Sen aika tuli vasta kuopusta odottaessani). Synnytys pelotti, mutta psyykkasin itseäni katselemalla äitejä kahden lapsen kanssa. Pohdin, että sitä toista lasta ei olisi, jos ensimmäisen synnytys olisi ollut aivan hirvittävän kammottavaa.

Eihän tämä matka äitiyteen näin suoraviivainen ollut, koska sukulointimatkalla Ruotsiin, mistä hain ensimmäiset langat vauvaneuleisiin (surkealla ruotsinkielelläni), meinasin myös menettää vauvani. Laivalla alkaneen runsaan verenvuodon vuoksi jouduin vuodelepoon. Muistan aina lääkärin sanat, kun en suostunut jäämään sairaalasänkyyn lepäämään vaan halusin kotiin omaan sänkyyni. Hän totesi 'sinunpa on raskautesi'. Onneksi en silloin tiennyt, että tämä tulisi toistumaan lähes jokaisessa raskaudessani. Viimeisellä kertaa minulla oli jo aika kaavintaan, mutta niinpä se läheskaavittu opiskelee nyt itse sairaanhoitajaksi. Tie äitiyteen ei aina ole hehkuvaa hyvänolontunnetta se on myös raastavaa rakkautta.

Miksi sitä muuten sanotaan raskaudeksi? Ohjaako se jo meitä ajattelemaan, että se aika tulee olemaan raskasta. No, nyt olen käyttänyt paljon palstatilaa ensiaskeliin äitiyteni ajoittain kivikkoisella polulla. Ei vaan, se on ollut pääsääntöisesti onnen täyteistä aikaa. Olen aina tilaisuuden tullen sanonut, että äitiydessä ei tule koskaan valmiiksi. Jokainen lapsi toimii eri tavalla ja yrittäessään epätoivoisesti kasvattaa lastaan ihanteellisesti välttäen omien vanhempien (muka) tekemiä kasvatusvirheitä, kasvaa itse vähintään yhtä paljon. Kun hetkeksi saa hallinnan tunteen, huomaa seuraavassa hetkessä olevansa taas rähmällään uuden asian edessä. Kehitysvaiheet seuraavat toisiaan eikä kukaan levitä varoituskylttejä niiden tullessa. 

Kun mietin äitiyttä niin se on tavallaan arvostettua, mutta toisaalta ei. Äitiys herättää paljon tunteita, kuten myös lastenkasvatus. Kukapa osaa paremmin kasvattaa lapsesi kuin ympärillä olevat ihmiset mielipiteineen. Kun jäät kotiin lapsen kanssa, olet VAAN kotona. Kun menet töihin heti äitiysloman jälkeen, olet urakeskeinen. Totuus on, että lapsen kanssa joudut olemaan 101%:sti läsnä koko ajan, silmät sekä edessä että takana. Lapsi huomaa, jos yrität fuskata ja vaatii huomiota keinolla millä hyvänsä. Muistaakseni Kotiliesi -lehdessä oli vuosikymmeniä sitten kirjoitus siitä, miksi lapsi kiukuttelee enemmän vanhempien ollessa väsyneitä. Artikkelissa kirjoitettiin lapsen testaavan, ovatko vanhemmat 'menneet rikki', kun eivät reagoi entiseen malliin. Tämähän johtaa noidankehään, jossa vanhemmat uupuvat entistä enemmän, ellei tätä kierrettä saada poikki. Tämän päivän kännykkäkulttuuri sopii myös teemaan. Tätä ei ole nyt mitenkään tarkoitus yleistää tai hymistellä. Itsekin elän kännykkä kädessä, mutta lapsen huomatessa vanhemman keskittyvän hänen sijaansa siihen ruutuun, hän hakee huomiota entistä voimakkaammin kunnes sitten jossain vaiheessa luovuttaa ellei saa vastakaikua.

Uusperheen aikaan totuttelimme jaettuun vanhemmuuteen. Silloin ei tosin vielä puhuttu asiasta sillä nimellä. Se toi mukanaan positiivisia ja negatiivisia asioita. Lomia ei enää suunniteltu ydinperheenä vaan mielipidettä kysyttiin myös exiltä ja heidän nykyisiltään. Palapeli monimutkaistui ja vanhemmuutta haastettiin ajoittain toden teolla. Nyt ei ole tarkoitus sysätä vaikeuksia exien niskaan vaan todeta se, että helppoa ei aina ollut. Vaikka olimme alusta asti sopineet, että kaikki lapset ovat saman arvoisia, on omalta lapselta kuitenkin jossain määrin helpompi sietää esim. kiukuttelua kuin toisen lapselta. 

Uusperheaika oli hyvää valmentautumista sijaisperheyteen. Silloin toisaalta koin, että koko hankkimani äitiyskokemus tuli nyt todella tarpeeseen. Toisaalta kuitenkin tuntui, etten hallitse tätä ollenkaan. Minulla oli vääränlainen ääni satujen lukemiseen, olin väärän muotoinen vääränvärisillä hiuksilla. Kumarruin väärällä tavalla pukemaan lapsen kenkiä. Miksen mennyt kyykkyyn, enkö pystynyt. Pystyisikö minuun edes luottamaan? Uskon kuitenkin, että näiden läpi käymiemme haasteiden kautta meistä on tullut vanhempina ja minusta äitinä entistä vahvempia ja parempia. Ikinä en kuitenkaan koe tulevani valmiiksi äitiydessä. Aina tulee eteen jotain uusia asioita, joihin lähden hakemaan ratkaisua joko vähän mutu-tuntumalla hakuammuntana tai sitten asiantuntijoiden avulla. 

Aikaisemmassa työssäni hoitoalan esimiehenä kuulin rekrytointitilantesisa usein luonnehdinnan 'tulen toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa'. Ajattelin varmasti itsekin näin itsestäni silloin. Nykyään tekisi mieli nauraa röhönaurua tuossa kohtaa. Voin kertoa, etten todellakaan tule toimeen kaikkien ihmisten kanssa. Vuorovaikutukseen tarvitaan aina kaksi puolta ja se käy hankalaksi, jos toinen osapuoli ei halua (tai ei pysty) toimia yhteistyössä kanssasi. 

Ajattelin kirjoittaa tähän loppuun niinkin kliseisen lauseen, että jokainen vanhempi on varmasti se paras isä tai äiti sille omalle lapselleen. Jätän tämän lauseen nyt tähän, koska pääsääntöisesti se pitää paikkansa, mutta sitten on tietysti niitä poikkeuksia, joista luemme lehtien lööpeistä. 

Oma äitiyteni matka on ollut hyvin monisyinen ja kiemurteleva. Jokainen lapsi on minulle rakas niin omat, bonuslapset kuin sijaislapsetkin sekä luonnollisesti lastenlapset. Edelleen ruokapöytäämme mahtuu myös lasten kaverit ja kännykän yhteystietoluetteloni on täynnä sen-ja-sen äitien ja isien puhelinnumeroista. Pöytäämme on kutsuttu myös laajennetun perheemme vanhempia, isovanhempia, kummeja, exiä, sisaruksia jne. Ulkopuolisten on sitä varmasti vaikea ymmärtää miten laaja se laajennettu perhe on. Jokaisen lapsen päätä haluaisin ohimennen silittää, mutta jokainen heistä ei sitä pysty ottamaan vastaan. Jokainen päivä äitinä ei ole hyvä päivä. Olen itse ärtynyt tai lapsella on huono päivä, mutta se ei poista sitä, etteikö jokainen lapsi olisi rakas.

💖💖💖