sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Siivouspäivä

Tuon olisi kyllä voinut kirjoittaa monikossa - siivouspäivät! Arki-illat menee niin nopsaan ja usein jonkun aktiviteetin (=päiväunien) merkeissä, että silloin ei juurikaan tätä puuhaa ehdi tekemään. En ole koskaan onnistunut omaksumaan sellaista siivousliinakädessäkokoajan -siivoustyyliä ja näin ollen tämä homma aina vähän kasautuu. Eilen siis siivottiin tyttären kanssa yläkerta (kyllä, lahjottuna 11v. suostui siivoustalkoisiin kanssani ja tekikin hyvää jälkeä) ja tänään alakerta. Kummasti sitä roskaa vaan kertyy nurkkiin jo viikossakin. Jos jollakulla on helppo vinkki jätteettömämpään elämään, niin olen mukana! Meidän nelihenkinen perhekin saa uskomattoman määrän roskaa aikaiseksi.

Tänään sai eläimetkin puuhtaat aluset. Miley ei selkeästi pidä imurista vaan loikkii välittömästi sohvan taa piiloon, kun Dyson hurahtaa käyntiin. Kostoksi imurihirviöllä kiusaamisesta se kävi nakertamassa pellettikuivikepussinsa päreiksi. Onneksi se oli jo muutenkin lähes tyhjä. Onnistuin myös halkaisemaan kissanhiekkapussin zooplussan laatikoita saksilla avatessani. Voin sanoa, että melkoisesti ehtii hiekkaa valua lattialle siinä ajassa, kun etsii teippiä pussin paikkaukseen.

Vielä ois vähän pyykkisulkeisia tämän viikonlopun ratoksi ja sitten voi taas arki alkaa!

Epäilyttävän puhdas tuoksu tuolla. Voikohan sinne mennä edes?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti