Kevät kolkuttelee

Dennis-myrskyn jälkeen aurinko valaisi hämmästyttävän kirkkaasti hetkeksi mökin pihamaata. Mies tuli mökkiin sisälle ja totesi auringon tekevän heti kummia. Alkoi kuulemma tehdä mieli kaivaa istutuslaatikot esille ja työntää sormet multaan. Minulla ei tuollaista puutarhurin vikaa tai intohimoa ole, joten tyydyin pyörittelemään silmiäni noin kuvainnollisesti. 

Kotiuduttuamme mökkimaisemista luin facesta lapsuudenystäväni jakaman artikkelin kotipihan kasvillisuuden moninaisuuden vaikutuksesta suoliston mikrobistoon. Kommentoin hänellekin viherpeukalottomuudestani. Joka kevät tunnen hieman tuskaa tästä puutteestani. Se ilmenee lehtihyllyllä niin, että kevään koittaessa haksahdan ostamaan jonkin 'puutarha kukoistamaan' -lehden ja sitten toivon, että viherosaaminen siirtyy sieltä minuun. Noin kuukauden kuluttua siirrän lehden paperikeräykseen ja koen jokavuotisen pienen kuoleman. Nyt voin ehkä lisätä tämän 'tätä en opi ikinä' -listalleni.

Kevätaurinko kuitenkin pääsi yllättämään minutkin. Käsityötuolini vieressä ollut jalkalamppu rikkoutui viimeviikolla (lapsilla oli osuutta asiaan). Niinpä minun oli välttämätöntä metsästää itselleni uusi lamppu. Samalla ajattelin muutenkin hieman tuunata nurkkausta, jossa yritän viettää päivittäin pieniä rentouttavia hetkiä. Huomasin tulevani kaupasta ulos lampaantaljan kaltaisen maton ja korin kanssa. Kestokasseihin sullotut langat pääsivät uuteen koriin odottamaan muokkautumistaan sukiksi, huiveiksi ja muiksi neuleiksi. Koiratkin ihastuivat uuteen pörröiseen mattoon.

Onko kevätpörriäinen päässyt puraisemaan sinua jo?