keskiviikko 3. huhtikuuta 2019

Mökkikausi - mitä tapahtuu mökillä, kun talvi tulee?

Kaikki merkit olivat jo nähtävissä. Sade piiskasi maata lähes päivittäin. Kotona kiviaidan kolossa alkoi olla jatkuvasti kosteaa ja kylmää. Kotikolon vieressä olevaa pihasaunaa lämmitettiin yhä harvemmin, joten sekään ei hohkannut lämpöä asumukseen. Ruoka alkoi olla lopussa. Poikaset tuntuivat tappelevan jatkuvasti ja mamman reumatismisia jalkoja kolotti vaikka hän yritti kietoa niitä vällyjen alle. Isot lattajalkaiset kävivät asumuksellaan yhä harvemmin. Heidän kärrynsä kumiset pyörät jättivät jälkensä huurteiseen nurmikkoon, jota lumi ei ollut vielä peittänyt kuin satunnaisesti. Epämukavista oloista huolimatta kotikolossa vallitsi positiivinen odotuksen tunnelma. Mökkikausi oli alkamassa.

Muutto piti päästä tekemään ennen ensimmäistä isoa lumisadetta, joka tukkisi kaikki kulkureitit. Reitti oli vaikeakulkuinen, mutta se meni vanhasta muistista. Poikasille se kaikki oli tietysti uutta ja ihmeellistä. Niitä piti varoitella ruosteisista nauloista, kiviaidan takana asuvasta naapurin valkoisesta kissasta, petollisen helponnäköisistä kiipeilyseinistä sekä tietysti herkkuansoista ja sinisistä murusista. Kiipeilyä oli harjoiteltu kesän mittaan useita kertoja, mutta kantamusten kanssa se on hankalampaa. Myös vaaratilanteissa tassu saattoi helposti lipsahtaa kohtalokkain seurauksin.

Isä oli perheen päänä käynyt päivittäin tarkastamassa tilanteen. Matkalla hän oli tähystellyt pilvien muotoa, enteilisivätkö ne lumipyryä. Perimätiedon mukaan pikkulinnut koputtelevat ikkunaan, jos on tuiskua tulossa. Samaten tiaisten ääntelyä piti tarkkailla. Näitä monenlaisia merkkejä havainnoiden hän vipelsi läpi pihamaan unohtaen tällä kertaa varoa sitä valkoista kissaa. Se pääsi yllättämään hänet keittiön kivijalan nurkassa. Se oli ollut kulman takana vaanimassa ja nähnyt hänen lähestyvän. Juuri kun se loikkasi, hän pääsi luikahtamaan sydän pamppaillen kivijalan ja lattiahirsien väliseen koloon. Huh, pitäisi olla varovaisempi. Perhe ei selviäisi talvesta ilman häntä. Kissa oli käynyt ärhäkämmäksi ilmojen kylmetessä. Sen isäntäväkeä ei ollut näkynyt vähään aikaan, eikä sillä ollut aiempaa kokemusta saalistamisesta talvella.

Mökissä oli mukavan lämmin ja kuivaa. Keittiön lattialla oli kupissa lattajalkaisten valkoisen räyskyttäjän nappuloita. Hän voisi viedä niitä valmiiksi vintille. Siellä oli jo patjojen väliin varastoitu kaikkea syötäväksi kelpaavaa sekä pehmikettä pesänrakennukseen. Onneksi makuuhuoneen vaatekaapin alahyllylle oli varastoitu tyynyjä, joista sai nyhdettyä pehmeää pumpulimaista pesänlämmikettä. Mamma saisi valita pesän paikan. Kuistilta voisi kuljettaa ylös auringonkukansiemeniä. Keittiössä oli poisheitettyjen ruokien ämpäri. Se oli oikea aarreaitta. Hän muistutti itseään sen tarkistamisesta, vaikka sieltä poispääsy oli hankalaa. Unohtivat joskus kiireessä sen tyhjentää. Etenkin pienikokoisten ollessa mukana, se täyttyi mukavasti herkuilla, joita ne nirppanokkaiset riiviöt eivät suostuneet syömään. Onneksi poikaset eivät käyttäytyneet niin huonosti.

Viimein muuttopäivä koitti. Lattajalkaiset olivat edellisenä päivänä lähteneet. Sen vuoksi he eivät olleet voineet käydä katsomassa paikkoja muutamaan päivään. Perheen keskikokoinen oli nukkunut heidän pesävuoteessaan. Toivottavasti siellä ei ollut tehty mitään suurimuotoisia siivoustoimenpiteitä. Keskikokoiselta jäi usein vuoteeseen ruuanjätöksiä murusina. Mamma piti erityisesti popcorninmurusista vaikka suola ei teekään hyvää hänen koivilleen. Serkut saapuivat aamun valjetessa auttamaan muuttopuuhissa. Viimeisen kerran he kävivät varoituslitanian läpi poikasten kanssa.
  •          Varokaa herkkuansoja, joissa on juustoa houkuttimena. Niitä lähelle ei mennä vaikka miten mieli tekisi. Sinisiä murusia ei myöskään saa syödä. Lattajalkaisperheen isä jättää niitä yleensä uunin taakse. Jostain syystä eivät pidä meistä, vaikka elämme siististi. Varokaa erityisesti sitä valkoista kissaa. Se ei tunne armoa, jos saa kiinni.

Mamma siivosi kotikolon siistiksi, jotta sinne olisi mukava palata kevään tullen. Kaikki irtain otettiin mukaan. He saapuivat tuttua reittiä sisätiloihin ja siitä suoraan vintille. Mamma järjesti pesän suurimman sängyn keskelle. Autuaana hän venytteli viimein koipiaan saatuaan kaiken valmiiksi. Poikaset juoksivat riemastuneina seinien välissä ylös ja alas. Ihme kyllä kissaa ei ollut näkynyt tänään missään. Ilmeisesti sen isäntäväki oli tullut käymään. Veisivätpä katin mennessään. Ensimmäisenä iltana oli herkkuateria, herkkusienipizzaa homeella ja jälkiruuaksi hapatettua maitoa popcornien kanssa.

Syksy sujui leppoisasti. Vaikka mökissä lämpö laski, oli siellä kuitenkin kuivaa ja ruokaa oli riittänyt koko porukalle. Lattajalkaiset kävivät kylminä aikoina sen verran harvoin ja pienellä porukalla, ettei pesää tarvinnut siirtää muualle. Ainoaksi ongelmaksi olivat muodostuneet poikasten pitkästyminen ja sen myötä niiden käyminen uppiniskaisiksi ja nokkaviksi. Alkoivat olla jo sen verran isoja, että janosivat vaaran viehätystä. Lattajalkaisten tullessa juoksentelu seinien välissä oli ehdottomasti kielletty, koska se tiesi aina herkkuansojen ilmestymistä kulkureiteille. Tätähän poikaset eivät uskoneet vaan viikset väpättäen niiden oli käytävä uhmaamassa kohtaloaan alakerran makuuhuoneessa rapistellen siellä kunnes isäntäväki heräsi. Sitten ne säntäsivät kihisten karkuun. Mamma oli eräänä marraskuun pimeänä iltana pyöräyttänyt uuden poikueen, seitsemän somaa hiiriprinsessaa. Hänellä meni aika nyt niiden kanssa eikä hän ehtinyt vahtia isompia. Keväällä nämä saisivat muutenkin muuttaa jo omilleen.

Ikäviltä menetyksiltäkään ei talven aikana vältytty. Wilhelm menetti häntänsä tavoitellessaan herkkuansan mehevää Brie-palaa. Se oli niin kammottavaa kuunneltavaa, että sitä on vaikea edes ajatella saamatta kylmiä väreitä. Aurora sen sijaan ei ollut yhtä onnekas, jos nyt niin voi tässä tapauksessa sanoa. Hän jäi valkoisen kissan kynsiin, kirjaimellisesti. Kissa oli päässyt sisään avoimeksi jääneestä kissaluukusta. Aurora oli juuri silloin saanut ahmittua yliannostuksen kaapista löytämäänsä toissajouluista wienernougatia eikä sen vuoksi ollut kovin vikkelä liikkeissään. Rauha hänen sielulleen.

Sitten saapui joulu ja alkoi mahdoton vilske mökissä. Se toi tullessaan ihanaa lämpöä nurkkiin. Sisälle tupaan kannettiin ihka oikea puu. Sen oksille ripustettiin valoja eli pimeän turvin ei päässyt enää liikkumaan. Lattajalkaisten väki lisääntyi, joten pesäpaikka oli siirrettävä seinän koloon. Se ei kuitenkaan haitannut, koska vastineeksi tuli runsaasti pöydille jätettyjä herkkuja. Aina välillä kuulimme, kun joku naisväestä kiljaisi löytäessään jätöksemme. Silloin lattioille ilmestyi aina hetkeksi juustoansoja ja pesuaineen kirpeä tuoksu leijui ilmassa. Ahneet pikkuiset oli vaikea pitää pois herkkuansojen luota.

Suurin järkytys tuli, kun hälinä oli isoimmillaan. Tupaan kannettiin autosta laatikko, josta asteli valtavan kokoinen punainen kissa. Puhuivat jostain Pyhästä Birmasta. Oli kutsuttava hätäkokous koolle. Poikaset oli pidettävä pelkästään vintillä. Koituisiko tämä Hermanniksi kutsuttu punainen paholainen koko hiiriperheen kohtaloksi? Vähitellen kissa asettui taloksi kierreltyään matalana hiipien kaikki nurkat ja huonekalujen aluset. Vintille se ei jostain syystä tullut ollenkaan, ainakaan vielä. Sen sijaan se näytti pitävän kynsillään talon valkoiset räyskyttäjät kurissa.

Syy kissan laiskahkoon liikehtimiseen selvisi ruoka-aikaan, kun sille aseteltiin pilkottu ruoka-annos kultareunaiseen kulhoon. Urbaani kissaraukka oli saanut lautaselleen niin paljon keitettyä, muussattua kalaa sekä tv-mainosten herkkuaterioita, ettei se tuntenut tarvetta saalistukseen. Whiskasin hyytelöidyt tonnikalapallerot olivat turruttaneet sen ikiaikaisen metsästysvietin. Punainen tuuhea karva peitti sen pyöreää vartaloa. Kissamaisen ketterät liikkeet olivat verhoutuneet elintasorasvakerroksen alle. Poikaset irvailivat sille niin surutta, että lopulta oli vihellettävä peli poikki. Ei pidä leikkiä kohtalolla. Kissoilla sanotaan olevan yhdeksän elämää, hiirellä vain yksi. Voiko hiiri tuntea sääliä kissaa kohtaan? Hän pelkäsi sen saavan sydänkohtauksen poikasten juoksuttaessa sitä pitkin vintin laminaatteja, kun se oli vihdoin päässyt rappuset ylös ja saanut kai jonkin vainun. Sen emäntä oli kuitenkin ihan herttainen vanha rouva, jonka ääni tosin kohosi falsettiin jonkun hiiriperheestä nähdessään.

Joulun notkuvien herkkupöytien ja uudenvuoden rakettien räiskeen mentyä tupa hiljeni jälleen. Pakkaset koettelivat luontoa ja eläimiä. Valon määrä alkoi kuitenkin lisääntyä vähitellen ja mamma alkoi puhua kotiin pääsystä. Talvikuukausien aikana hän oli pyöristynyt liikunnan puutteen vuoksi ja kotikolon suuaukko alkoi uhkaavasti näyttää liian pieneltä. Seuraavan täydenkuun aikaan syy pyöristymiselle kuitenkin selvisi hänen pyöräyttäessään jälleen kahdeksan suloista karvatonta jälkeläistä. Vanhin niistä oli ilmiselvästi tullut isäänsä. Tomerana se vahti, että kaikki pääsivät vuorollaan syömään.

Kuten sananlaskukin sanoo, alkoi maaliskuu näyttää maata ja kotikolon kutsu kävi vastustamattomaksi. Takaisin kotiin oli muuttamassa enemmän väkeä kuin lähtiessä. Vanhimmat poikaset saisivat tosin etsiä itselleen oman pesäkolonsa ja perustaa sinne perheensä. Muuttotohinan ollessa kiihkeimmillään huomattiin, että Waltteri oli kuljettanut poskissaan sinisiä murusia kotikoloon. Hän ei ollut koskaan voinut vastustaa värillisiä asioita. Amanda oli ehtinyt niitä myös maistella. Ne koituivat heidän kohtalokseen vaikka niistä oli sanottu ties miten monet kerrat. Kyyneliä esiliinan helmaan pyyhien mamma lakaisi loput muruset ulos pesäkolosta ja peitti ne maahan.


Mikään ei voinut kuitenkaan pilata kotiin pääsyn riemua. Mamma levitteli mukana tuotuja pehmikkeitä pesäkolon perukoille. Poikaset leikkivät ulkona. Pitkän sisälläolon jälkeen raikas ulkoilma suorastaan humallutti ne. Ulkona alkoi jo hämärtyä, kun huoli täytti mamman sydämen. Perheenpää ei ollut palannut viimeiseltä ruuanhakureissultaan. Kiviaidalla näkyi vain naapurin kissa. Kissamaisen letkeästi se tasapainotteli kiviaidalla ja pysähtyi pesemään tassuilla naamaansa. Pesutoimet suoritettuaan se vilkaisi hiirten kotikololle kylläisen näköisenä, suoristi viiksensä ja loikkasi sitten omalle puolelleen kiviaitaa. Tuosta eleestä mamma ymmärsi, että hänen oli turha odottaa miestään kotiin. Huomispäivänä hän päätti lähteä naapurikolon leski-isäntää tapaamaan. Perheeseen tarvittiin mies. Sitten kevät saisi tulla.

Hiirten mökkikausi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti