Kotiäidin hiljaisuuden retriitti Katajanokalla

Mitä tekee perheenäiti, kun päivät alkavat näyttää toistensa toisinnolta, Jamie Oliver -paistipannun näkeminen ei enää ilahduta eikä dysonin imuteho hurmaa? Jostain syystä tällä kertaa, kun toistuvat kyselyt siitä, milloin ruoka on, mitä on ruuaksi tai mitä on iltapalaksi alkoivat soida korvissa, en tuntenut houkutusta ajella 250 km mökkimaisemiin.

Niinpä latasin Airbnb -sovelluksen puhelimeen ja aloin haeskella paikkaa, jossa voi syödä eineksiä, kulkea villasukissa ja kääntää kylkeä niin ettei kukaan perheenjäsen koirat mukaanlukien tule liiskatuksi alle eikä kenenkään herätyskello, vessassakäynti tai yskänpuuska herätä yöllä. Halusin toteuttaa kaukaisen unelmani yksiöstä Helsingissä. Olen kautta aikojen ollut asfaltintallaaja. En oikein sopeudu epätasaisille metsäpoluille (kuin hetken mielihäiriössä) tai muutenkaan luontoon samoilemaan. Tokihan luonto rauhoittaa ja metsä laskee verenpainetta, mutta saahan sitä kaupungissakin hukuttua ihmisvilinään ja olla ihan vaan omien ajatustensa kanssa.

Jokin on kuitenkin iän myötä muuttunut. En enää ole kiinnostunut shoppailusta. Hullujen Päivien antia yritin käydä katsomassa sekä perjantaina että lauantaina, mutta ihmispaljous ja kuumuus ajoivat takaisin katukäytävälle. En tarvitse mitään - lukuunottamatta ehkä täydellistä punaista kiiltonahkaista reppua (ehkä se joskus löytyy). Tavaran määrä lähinnä ahdistaa ja sen kiertokulku mietityttää. Lapsille on pakko ostaa uusia (tai käytettyjä) vaatteita, kun he venyvät vanhoista ulos tai kuluttavat ne puhki, mutta loppujen lopuksi itse tulee toimeen aika pienellä. Kudin, kirja ja kännykkä... ehkä myös kynä ja paperia tai läppäri, että saa kirjattua ajatuksensa ylös.

Kriteerini asunnon valinnalle olivat hyvä sänky, meren läheisyys, hiljaisuus ja hyvät yhteydet keskustaan (ilman metroa tai bussia). Varasin nyt vasta toista kertaa Airbnb-asuntoa. Edellisen kerran olin tyttöjen kanssa Rovaniemellä vastaavassa asumuksessa. Tämän pienen otantani perusteella asuntoja yhdistää tietynlainen neutraali tyyli tai sitten silmäni valitsee juuri sellaisen asunnon. Vuokraemäntäni oli minua perjantaina vastassa asunnolla. Jotenkin se tuntuu hassulta ajaa asunnon omistaja pois alta ja asettua itse sinne taloksi.




Perjantai-ilta ja lauantaiaamu meni vielä siinä, että yritin epätoivoisesti riuhtoa ajatuksiani irti arjen pyörityksestä. Aivonystyrät klonksuivat rutiinien raiteilla eivätkä tahtoneet tuottaa mitään luovaa. Niinpä keskityin lueskeluun, löhöilyyn ja Ruudun tuijotteluun. Perjantaina oli pakko käydä täydentämässä jääkaappia. Koska en aikonut laittaa ruokaa enkä myöskään tiskata astioita, oli turvauduttava eineksiin. Hiilijalanjälki oli luultavasti valtaisa. Yhden pikkulusikan jouduin pesemään, koska en keksinyt muuta keinoa tuorepuuron lappamiseen suuhun.

Perjantai-iltana palohälytin aiheutti minulle pientä puuhaa. Hetken mietin, mistä piipitys tulee kuin vanhempani konsanaan vuosia sitten hakiessaan yöllä pikkulintua sisältä. Syylliseksi paljastui eteisen palohälytin, joka tietysti aina sillä hetkellä päätti olla hiljaa, kun pysähdyin sen alle päivystämään.

Lauantaina repäisin itseni irti vuokrayksiön punkasta ja arkisista ajatuksistani. Päätin lähteä kokeilemaan Allas Sea Pool'ia. Suloisen lämmin 27 -asteinen vesi helli uimaria. Altaassa kuului enemmän muita kieliä kuin suomea, mutta siellä oli tilaa polskia. Allas oli fiksusti jaettu nopeiden ja hitaiden uimareiden ratoihin, vesijuoksuun sekä muille polskijoille. Pukeutumis- ja suihkutilat eivät olleet kaksiset, mutta kyllä niissäkin pärjäsi. Samalla tuli hoidettua illan ruokaostokset ja käytyä lasillisella kuplivaa täytetyn croissantin kera.

Sunnuntaina olikin jo ajoissa luovutettava asunto omistajalleen. Oli mukava päästä takaisin kotiin, omaan sänkyyn nukkumaan!