lauantai 22. kesäkuuta 2019

Juhannusyön taikaa - vai keskeneräisiä käsitöitä?

Tänä Juhannuksena päätin, että kukkien sijaan kerään ja kuvaan kaikki keskeneräiset neulomukset. Totuuden nimessä sanottakoon, että ennen puoltayötä jouduin aloittamaan pari uutta käsityötä, kun en voinut seitsemästä tinkiä. Siippani taas hieman huuli pyöreänä tätä hommaa seuraili, mutta se tuotti minulle iloa, niin olihan se pakko toteuttaa.

Puikoilla oli ennestään hyväntekeväisyyspeittoihin metrin suikaleita, joista toinenkin yön tunteina valmistui. Näitä aloitin kaksi lisää, jotta sain lukumäärän täsmäämään. Suikaleet tehdään Novitan Seitsemän veljestä -langasta 3,5 puikoilla. Luodaan 25 silmukkaa ja tehdään aina oikein metrin pätkä.




Huivi on myös hyväntekeväisyys hanke. Brother Christmas jakaa näitä huiveja mm. lohtuhuiveina ikäihmisille. Huiviprojektissa toteutustyyli on vapaa. Valmiita huiveja otetaan vastaan Lyylin kahvilassa, kuten myös peittosuikaleita.


Puikoilla olivat myös alkumetreillä kahden pikkupojan sukat. Tein pari viikkoa sitten isommille lapsille sukkia ja heti pienemmille iski sukkakateus, joten eihän heitä voinut huomiotta jättää.



Pienissä sukissa on se hyvä puoli, että ne syntyvät kohtuullisen nopeasti tai ainakin nopeammin kuin nämä aiemmin valmistuneet isojen sukat.


Viimeisempänä vaan ei vähäisimpänä taas yksi ikuisuushanke eli pitkä neuletakki itselleni Novita-lehdestä. Toteutus tosin Ulrika-langasta.



Tällaisia 'taikoja' siis minun Juhannukseeni 😊


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti