tiistai 13. helmikuuta 2018

Laskiaistiistai on savukalapäivä - jatkoa viikon ruokalistalle

Kun on pitkin päivää valmistellut sitä perheen yhteistä päivällistä miettien reseptiä, käyden kaupassa, kuorien ja pilkkoen, ei ole hirveän onnellinen, kun lasten naama on väärinpäin keittiöön tullessa jo valmiiksi. Eilen tuo tuli koettua jauhelihakeiton kohdalla ja tänään savustetun kalan kohdalla. Olin tosin varustautunut tähän reaktioon sillä, että uunissa 'valmistui' Ikean äitien pyöräyttämät lihapullat ranskalaisten kera. Yleensä en suostu tekemään toista ruokaa vaan kaikki ainakin maistavat ruokaa, mutta kalafobian kohdalla teen poikkeuksen. Poikkeuksen meillä tekee myös ruuan lisukkeet. Jos on makaroni- tai riisipäivä, keitän myös perunoita, koska puolelle lapsista ei edellämainitut laske.

Tänään siis kokeilin ensimmäistä kertaa savustuspussia kirjolohifileen kypsentämiseen. Olin ensin ripotellut siihen normimausteet (suolaa, mustapippuria, sitruunapippuria ja tilliä). Ensin 15 minuuttia uuni täysille, sitten 25 minuuttia 200 asteeseen, jonka jälkeen sai vielä 10 minuuttia muhia ennen pakkauksen avaamista.







Hetken jouduin miettimään, missä järjestyksessä uunia täytetään, kun niitä ei ole kahta. Ensin kuitenkin meni kala, sitten 2/3 laskiaispullista ja sitten rankalaiset Ikean äitien pyörittämine pullineen. Viimeiseksi vielä pellillinen pullia.



Kala oli hyvää ja samaten pullat - mansikkahillolla ja kermavaahdolla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti