maanantai 26. helmikuuta 2018

Seitsemän viikon ruokalista päivittyi


Tätä listaa on nyt noudatettu siitä asti, kun koulu alkoi elokuussa viimevuonna. Nyt oli siis aika hieman päivittää listaa. Tästä listastahan puuttuvat viikonloput, kun niiden menu vaihtelee sen mukaan, mikä perheen vahvuus on milloinkin, ollaanko kotona vai mökillä  ja mitkä ovat kenenkin mieltymykset milloinkin.

Perjantait ovat myös osoittautuneet vähän 'turhiksi' tai ongelmallisiksi, koska silloin usein lähdetään johonkin eikä näin ollen laiteta 'oikeaa ruokaa' siihen tavalliseen ruuanlaittoaikaan klo 16 - 17. Säilytän nyt kuitenkin perjantait tuolla ja siirsimme eilen niille päiville sellaisia ruokia, mitä nyt ei välttämättä tee mieli ihan hirmuisen usein.

Kaikin puolin olen kyllä tyytyväinen tähän. Lista on poistanut ongelman 'mitä tänään syötäisiin', kaupassa ei tarvitse miettiä, mitä tarvitsee ostaa ja näin säästyy aikaa. Tämän säästyneen ajan olen voinut käyttää sen pohtimiseen, millä reseptillä toteutan kyseisen päivän ruuan. Uusia reseptejä on kiva etsiä vaikka niitä ei sitten kirjaimellisesti noudattaisikaan.

Tänään meillä syödään uunimakkaraa ihan vaikka tällaisella perinteisellä kotikokin ohjeella.

Päivitetty lista näyttää nyt tällaiselta:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti