maanantai 24. syyskuuta 2018

Elämä on valintoja

"Elämä on valintoja" on lausahdus, jota aika usein toistelen. Etenkin teini-ikäiset kuulevat tämän usein, kun he haluaisivat pohjattoman rahapussin, kuun taivaalta ja kaiken muun siinä sivussa. Elämässä joutuu jatkuvasti valintojen eteen niin niiden pienten arkipäiväisten asioiden kanssa kuin isompienkin asioiden kanssa. Joskus on parasta jättäytyä elämän virtojen kuljetettavaksi ja mennä kelluntatekniikalla vaikka sitten siitä, mistä aita on matalin (tämän opin Diakoniaopistossa eräältä opettajalta terkkariopintojen aikaan). Toisinaan pitää taas tarttua tiukasti härkää sarvista ja päättää itse, mihin suuntaan haluaa jatkaa. Joskus pitää valita huonoista vaihtoehdoista vain pienin paha. Jokaisesta valinnasta joutuu itse kantamaan vastuun (ellei onnistu sysäämään sitä jonkun muun leveäharteisen kannettavaksi).

Nuorena tyttönä minulla oli kaukainen sukulaistäti, kenen luona kävimme ajoittain kyläilemässä. Häneltä olivat sanat hukassa afasian seurauksena. Käytössä oli vain joitakin sanoja, joista oli tullut hokemia. Mieleen on jäänyt hänen lämmin kädenpuristuksensa ja lausahdus "Päivi pääsi", kun hänelle kerrottiin silloisia kuulumisia haluttuun lukioon pääsystä, opiskelupaikan saannista sekä myöhemmin työpaikasta. Silloin tuntui kuin mukana olisi ollut onnenkantamoinen, mutta kyllähän noiden välietappien eteen töitä tehtiin.

Vähän päälle kolmekymppisenä jouduin tekemään yhden elämäni suurimmista valinnoista, kun päädyin avioeroon silloisesta miehestäni, muutin täysin vieraalle paikkakunnalle ja sen myötä muuttui tietysti myös työpaikka. Kaupan päälle tuli uusi mies, erilainen elämä ja uusperhe. Toisen suuren valinnan tein vajaa kaksikymmentä vuotta myöhemmin, kun jätin päivätyöni vanhainkodissa osastonhoitajana ja ryhdyin kasvatusalan ammattilaiseksi (kuten eräs opettaja lastemme koulussa asian esitti) täysipäiväisesti eli perhehoitajaksi. Luovuin päivätyöstä, viikonloppuvapaista, pitkistä lomista ja työyhteisöstä. Sain vapauden organisoida päiväni haluamallani tavalla vaikka niitä vahvasti rytmittävätkin lasten tarpeet. Kumpaakaan isoa päätöstäni en ole katunut, mutta eivät ne silti ole olleet helppoja päätöksiä.

Kysymys on siitä, minkä asian kukin laittaa etusijalle. Pitää siis vain tietää, mikä minulle on tärkeää. Ihailen niitä ihmisiä, jotka matkustavat paljon ja katselen reissukuvia mielelläni facebookista. Itse laitan etusijalle arjen sujuvuuden ja pienet mukavuudet - onnen muruset. Välillä kuulee katkeransävyistä ihmettelyä "Miten niillä on varaa?". Tämänkaltaiset lausahdukset liittyvät usein naapurien/tuttavien matkusteluun tai suurempiin hankintoihin, mihin jollakulla tuntuu olevan enemmän varaa kuin toisilla.

Tietysti joillakin ihmisillä on vain yksinkertaisesti rahaa enemmän käytössä kuin toisilla, mutta enimmäkseen kyse on valinnoista. Jotkut ihmiset ovat ilmiömäisiä sentinvenyttäjiä. Toisille ei riitä mikään. Jotkut joutuvat elämään hyvin pienin varoin ja pärjäävät silti, toiset syrjäytyvät ja putoavat kelkasta. Toiset loukkaantuvat ja katkeroituvat, kun eivät saa kaikkea mitä haluavat, toiset taas ovat tyytyväisiä pieneenkin.

Jotkut uskovat unelmakarttoihin ja tavoitteiden sanomiseen ääneen. Toiset uskovat vain kovaan työhön. Itse olisin taipuvainen uskomaan, että elämä on näiden kaikkien kombinaatio. Välillä kuitenkin mietin, valitaanko tässä itse vai ajaudutaanko läpi elämän - toiset kultalusikka suussa, toiset ilman.

Minä uskon, että tavoitteet on hyvä tiedostaa, laittaa itselleen ylös tai vaikka sitten sanoa ääneen. Toisinaan tavoitteet myös muuttuvat matkan varrella kuten elämäntilanteetkin. Kirjoitimme mieheni kanssa vuosia sitten leikkimielistä kymmenvuotissuunnitelmaa. Kirjasimme siihen niin omia toiveitamme kuin myös lapsille kaavailemaamme tulevaisuutta (ihan siis hymyssäsuin - ei mitään sovittuja avioliittoja). Jälkeenpäin on ollut hauska katsoa, menikö se nyt yhtään sinnepäinkään.

Valinnoista huolimatta tai niistä johtuen....
                                                              
Forrest Gump

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti