monenkirjavat lehtensä. Alkaa tehdä mieli askarrella syksyn lehdistä. Useimmiten lehdet löytyvät seuraavana kesänä jonkun random-kirjan välistä pieninä murusina hyvin prässäytyneinä.Loppuvuoden pimeät kuukaudet menevät tässä pimeyden ihastelussa, tunnelmavalaistuksessa, sohvan nurkkaan käpertyneenä. Lämpöiset viltit kaivetaan esiin ja lapsetkin haluavat kuljettaa omia peittojaan sohvalle. Tällä hetkellä olen vilttien ostokiellossa johtuen saneerauksesta, jonka mieheni joutui vesivahingon jälkeen tekemään. Pahiten kastuneen kodinhoitohuoneen kaappien kätköistä löytyi muutama vuosien varrella hankittu viltti.
Marras-joulukuussa alkaa myös joulun suunnittelu lahjalistoineen ja jouluruokasuunnitelmineen. Meidän perheen lahjalista on pitkä, koska perhe on viimevuosina tupannut vain kasvamaan. Samalla yritetään ylläpitää joulun taikaa ja korvatunturin idylliä uskovat lapset joulupukkiin tai eivät. Jokainen ansaitsee satuhetkensä.
Mutta mitä tapahtuu, kun vuosi vaihtuu? Päivän pitäisi alkaa taas pidentyä. Sananlaskun mukaan loppiaisena pitäisi hullunkin huomata "Tapaninpäivänä on kukonaskelta pidempi ja Loppiaisena sen jo hullukin huomaa". Joko en ole riittävän hullu tai sitten kaamosmasennus on siinä vaiheessa jo tyrmännyt minut kanveesiin. Keväällä tuntuu siltä, että pimeys ei pääty ikinä.Keski-Uusimaa -lehti kirjoitti jokin aika sitten kaamosmasennuksesta. Tunnistin kaikki oireet. Onneksi en ole yksin. Jutun mukaan 85% kärsii jonkinasteisista oireista. Oireita ovat mm. väsymys, mielialan lasku ja ruokahalun lisääntyminen. Itselläni tämä ilmenee lisääntyneenä sänkyvetoisuutena sekä suklaan kulutuksen kasvuna. Arjen realiteetit toki rajaavat näiden mielihalujen toteuttamista. Päivän mittaan sinne sänkyyn ehtii kovin harvoin pötköttämään ja lapsilla on erittäin tarkoiksi virittyneet korvat suklaakääreen avaamisen ääneen. Vaikka juuri aiemmin he eivät kuulleet kehoitusta astioiden laittamisesta tiskikoneeseen, kuulivat he silti suklaapatukan kääreen avautumisen asunnon toisessa päässä.
Kaamosmasennuksesta selviytymiseen lehtijuttu antaa joitakin vinkkejä. Kirkasvalolamppua en ole itse vielä kokeillut, mutta sen pitäisi kuulemma auttaa. Liikunta säännöllisesti harrasttuna sekä ihmissunteiden vaalimisen pitäisi myös auttaa. Itse uskon tuohon luonnon valoon ja jossain vaiheessa yritin järjestää reissuja valoisaan sellaisena hetkenä, joka auttaisi kestämään pimeyttä. Syksyinen reissu Toscanaan, vaikka mieleenpainuva reissu olikin, ei kuitenkaan antanut boostia enää kevättalvelle. Pääsiäisenä tehty reissu Pariisiin tuli kaamoksen kannalta liian myöhään, silloin valo oli jo palannut. Vuodenvaihteen reissu Fuerteventteventuraan auttoi jonkin verran. Jotenkin kai vaan pitää hyväksyä, ettei vireystila ole saama ympäri vuoden. Ajan järjestäminen ystävien tapaamiselle on tärkeää ja se antaa virtaa taas tuleviin päiviin. Se vain tuppaa aina arjen kiireessä unohtumaan samoin kuin parisuhteen valliminenkin. Jotenkin sitä vain humpsahtaa sellaiseen sosiaaliseen tyhjiöön, jossa ei ole aikaa itsensä hoitamiselle saati niiden tärkeiden suhteiden vaalimiselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti