Olenko joskus ollut oikeassa?

Kävimme lasten kanssa tässä eräänä aamuna pukeutumiseen liittyvän keskustelun. Muistan käyneeni samankaltaisen keskustelun lähes joka vuosi vajaan kolmenkymmenen vuoden ajan siinä vaiheessa, kun ilmat viilenevät ja ulkona ei minun mittapuuni mukaan tarkene enää t-paidalla. Kehotin lapsia laittamaan ylleen hupparit ja sen lisäksi takit. Minulla oli hyvät argumentit asialle. Vaatteita on helppo vähentää, mutta jos on liian vähäisissä vaatteissa, on peli sitten pelattu. Tunnuin kuitenkin jääväni alakynteen tässä keskustelussa, joten viimeisenä oljenkortena käytin kysymyksen "olenko joskus ollut oikeassa tässä asiassa?". Se tehosi - ihme kyllä! Ilmeisesti mieleen muistuivat jotkut vilusta värjötellyt välitunnit.

Joskus muulloinkin tuntuu, että olisi kätevää, kun omaa elämänviisautta voisi jossain määrin kipata jälkipolvelle. Eihän se heille tietenkään kelpaisi. Eihän se seuraavan polven viisaus ole itsellekään kelvannut. Tuntuu toisinaan vaan niin turhauttavalta, että jokaisen sukupolven on hakattava päätä seinään samoissa asioissa, missä on omaa päätään jo kolhinut. Toisaalta maailma myös muuttuu ja haasteet sen myötä. Tämän päivän lapset painivat aivan erilaisten asioiden kanssa kuin me samassa iässä.

Alle kouluikäisenä keräsin ensimmäisiä elämänviisauksia lastentarhassa muka-askarrellen hienoja töitä, jotka päiväkodin tädit oikeasti tekivät. Äidilläni on niitä vieläkin tallessa. Opin ehkä silloin ensimmäiset oppini laumassa toimimisesta. Alakouluikäisenä kirmasin aidan ali kouluun, joka oli tien toisella puolen. Kaverit haettiin ovelta kysymällä ei kännykällä soittamalla. Jos jollekin piti soittaa, numero muistettiin ulkoa - samoin kymmenen käskyä ja kertotaulu. Yläkouluikäisenä opin kaventamaan housun lahkeita, koska piti olla pillit. Silloin tuli myös ekat tv-pelit, joiden piti pilata tv:t - ei pilannut. Mitä tästä nyt sitten voi siirtää tähän päivään?

Mutta jos nyt vielä palataan tuohon lastenkasvatukseen ja sen hallitsemiseen niin voin kokemuksesta sanoa, että siinä hommassa ei tule ikinä valmiiksi vaikka yrittää näitä muka-viisaita neuvoja jaella. Joskus sitä silti erehtyy kuvittelemaan olevansa niin viisas ja etenkin sillä elämänviisaudella kyllästetty. Näistä asioista olen jo viimevuonnakin postannut pohdintojani. Täältä voit käydä niistä lukemassa. Aina, kun kuvittelet olevasi fiksu, jostain takavasemmalta tulee joku ylläri ja tunnet taas olevasi täysi tampio. Kuvittelet olevasi hyvä lastenkasvattaja ja tulee Mr Elämä ja vetää sinut kölin ali ihan vaan opetusksena ettet nyt luule itsestäsi liikoja #olensentäänniinmontalastakasvattanut