Meillä alkoi tänään uimakouluviikko. Siellä pulikoidaan joka päivä ja harjoitellaan varhaistaitoja. Muistelin siinä samalla omaa uimakouluani... siitähän on siis jonkin verran aikaa, sanoisinko noin 47 vuotta. Uimakouluun käveltiin ensin kolmisen kilometriä asfalttitien reunaa varvastossuissa. Aurinko porotti kuumasti - niinhän se lapsuuden muistikuvissa aina paistoi ja talvella oli metri lunta. Uimakoulussa ei harjoiteltu varhaistaitoja. Ensimmäiseksi harjoiteltiin liukumista. Se on jäänyt mieleen. Vettä meni nenään ja tuntui ikävältä. En suostunut enää liukumaan. Äiti tuli mukaan toisella kertaa ja sai uimaopen kai lupaamaan, ettei minun tarvinnut liukua. En sitten tietenkään oppinut koskaan myös sukeltamaan. Mutta pysyn pinnalla!Tänään harjoiteltiin paljon enemmän leikin varjolla. Pestiin korvia, varpaita, kainaloita ja kasvoja. Puhallettiin veteen, pompittiin ja kaadettiin ämpärillä vettä toisen päälle. Laulettiin ja leikittiin. Näköjään olen nyt myös saavuttanut sen iän, että sain isovanhemman leiman samantien otsaani. Toisen lapsukaisen isovanhempi totesi, että tämä on näköjään sellaista meidän isovanhempien hommaa. En oikaissut asiaa vaikka en tällä kertaa siinä roolissa ollutkaan. Uimakoulun jälkeen oli mukava hetki saunassa lämmitellä ja sitten maistui jätski ja smoothie.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti